KOSMETIIKKA-IHASTUSTA & ARVONTAA ILMASSA : ESSENCE X PAC-MAN!

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

*Postauksessa esitellyt tuotteet ja arvontapalkinto saatu: WHY NOT PR/ essence.

Olen melko varma siitä, että Matti ihastui minuun vähän lisää sillä hetkellä, kun tuli luokseni kylään ja näki pienessä yksiössäni olleen valtavan taulutv:n ja Playstationin Guitar Hero-kitaroineen. Olen aina rakastanut videopelejä, ja Nintendon ohjaimeen tartuinkin varmaan jo taaperoikäisenä. Peli-innostus juontaa juurensa pitkälle ja jo seurusteluaikoina tämä kävi siis selväksi myös Matille, joka ei lainkaan pistänyt pahakseen sitä, että kotiin hankittiin aina uusi versio pleikkarista sitä mukaa, kun niitä ilmestyi. Super Mario, Crash Bandicoot ja hieman vanhempana toki myös the Sims, veivät minut aivan mukanaan ja edelleen olen melko varma siitä, että päihittäisin Matin Gran Turismossa ja Porsche Challengessa. Änärihommissa olen aika surkea, mutta Sonic loikkii hyppysissäni melko näppärästi.

Näiden alkusanojen myötä ette siis tule hämmästymään sitä, että kiljuin innosta, kun availin WHY NOT PR’ltä saamaani pakettia, joka sisälsi syyskuussa kosmetiikkahyllyille rantautuvia essence x PAC-MAN-valikoiman tuotteita. Kyllä, essence x PAC-MAN – täällä ollaan tästä yhteistyömallistosta liekeissä!

PAC-MAN on varmasti yksi legendaarimmista videopeleistä ikinä ja tuo klassikkohahmo on saatu upeasti vangittua nyt myös kosmetiikkasarjan vetohahmoksi. essence on kekseliäisyydessään mielestäni yksi huimimmista brändeistä, enkä ihmettele lainkaan sitä, että limited edition-tuotteet viedään käsistä. PAC-MAN-mallisto sisältää lukuisia erilaisia tuotteita, joista osaa olen päässyt jo testailemaan. Tsekatkaahan tuota luomiväripalettia; kanteen on rakennettu versio tuosta tutusta pelistä, jossa PAC-MAN juoksee karkuun vihollisiaan! Sitä pystyy siis itse pelaamaan kantta kääntelemällä.

Luomiväripaletti nousi tämän tuotesarjan suosikikseni. Se on täydellinen arkikäyttöä ja näyttävämpiä lookeja ajatellen. Värisävyt ovat kauniita ja pigmenttiä riittää hurjan hyvin, mahdollisuudet sekä tummempiin että maltillisempiin silmämeikkeihin ovat siis rajattomat. Kuten kuvissa olevasta paletilla tehdystä meikistä näkyy, tämä paletti soveltuu täydellisesti arkilookin tekemiseen. Poskipunapaletista löysin myös valtavan kauniin ja raikkaan sävyn poskipäille. Kaiken kaikkiaan siis käytännöllisiä ja samalla äärimmäisen hauskoja tuotteita.

Ja mikä parasta, nyt yksi pääsee testaamaan näitä itse! Kommentoimalla tätä postausta, osallistut alla näkyvän tuotepaketin arvontaan. Paketti sisältää essence x PAC-MAN tuote-sarjan poskipunapaletin, luomiväripaletin sekä naamion ja kokonaisuus arvotaan yhdelle onnekkaalle 12. elokuuta klo 18.00.

EDIT:// Osallistumisaika on päättynyt ja voittajaksi arvottiin EveJ! Häneen on oltu sähköpostitse yhteydessä. Suuri kiitos kaikille osallistuneille ja kaikki valmiina syyskuussa, kun tämä tuotesarja hiipii kauppojen hyllyille! <3

Kerro vaikkapa kommentissasi mikä videopeli on sinun suosikkisi – iskevätkö Tomb Raiderin seikkailut vai vannotko perinteisen Super Marion nimeen?


Posted in lifestyle and tagged by NOORA.