MITÄ OSTIN ITSELLENI SAARENMAALTA

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

*PR-MATKA / Yhteistyössä: Visit Saaremaa, Visit Estonia,
Tallink Suomi & WHY NOT PR.

Sain jo parikin eri pyyntöä lukijoiltani, joissa toivottiin, että esittelisin ostossaaliini viime viikonloppuiselta Saarenmaan pr-reissulta. Totuus on kuitenkin se, että tämä reissu keskittyi pikemminkin kokemiselle ja tekemiselle kuin shoppailulle. Vietimme jonkin verran vapaa-aikaa Kuressaaren keskustassa, mutta sinä aikana lähinnä tein pieniä tuliaishankintoja. Olen muutenkin vähentänyt hurjasti heräteostosten tekoa, joten päätin tälläkin reissulla pitää kukkaronnyörit tiukasti solmussa. Jotakin pientä halusin toki itselleni reissumuistoksi hankkia.

Eräs pieni matkamuisto siis tarttui haaviini. Kuressaaren keskustassa on hurmaava pieni designputiikki nimeltään Pallopsoni ja tuon myymälän sisuksissa sain aikaani kulumaan  tuotteita ihastellen. Tarkoin harkittuun valikoimaan kuului nimittäin hurjan ihania esineitä, vaatteita ja asusteita. Täydellisiä lahjaideoita ja persoonallista täydennystä omaan asustevalikoimaani. Eritoten eräs merkeistä kiinnitti huomioni välittömästi.

Hyllyiltä silmiini osuivat Kirju.co’n, virolaisen brändin, korut, joihin en aikaisemmin ollut törmännyt. Valikoima oli hurjan laaja, mutta päätin, että yhdet korvakorut matkaisivat mukanani Suomeen. Katseeni kiinnittyi lopulta vihreisiin yksisarvisiin, jotka olisin vaikka itse voinut piirtää. Niissä oli jotakin tuttua ja vihreä väri muistuttaisi minua kauniista Saarenmaan luonnosta, josta pääsimme nauttimaan matkan aikana. Korvakorut ovat hurmaavat ja toivon kovasti, että samainen brändi rantautuisi joskus myös Suomeen jos ei niin vielä ole tehnyt.

Kuten kuvituksena käyttämistäni Kuressaaren kaupunkipiknikillä otetuista kuvista näkee, tämä paikka ja kaupunki on kokemisen arvoinen. En voi suositella sitä shoppailukaupunkina, mutta istuessani tuhansien kuressaarelaisten kanssa piknikpöydän ääressä, koin jotakin sellaista, mitä en koskaan ennen ollut kokenut. Aina, kun laitan nuo yksisarviset korviini, muistan tuon lämpimän yhteenkuuluvuuden tunteen, joka tapahtumassa tuolloin vallitsi.

Aurinkoa sunnuntai-iltaasi! 


Posted in lifestyle and tagged , by NOORA.