TALVI PULKASSA JA KUVAT, JOITA EI OLLUT TARKOITUS JULKAISTA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti


| PAITA |  ZARA   | HAALARIT |  KAIKO CLOTHING /*saatu MIELA DESIGNROOM
| KENGÄT | PALMROTH ORIGINAL /*saatu


En tiedä miksi en koskaan julkaissut näitä kuvia. Kuvat on otettu nimittäin jo 4. päivä tammikuuta, ja tuolloin asukuvissa poseeraaminen tuntui kauhealta pakkopullalta. Olin nimittäin edellispäivänä maannut sydänfilmissä järkyttävien selkäkipujen vuoksi ja kuten kireistä hymyistä ja ilmeistä näkyy, en ollut oikein oma itseni. Ajattelin tuolloin, että talven aikana ehtisi ottaa vielä lukuisia parempiakin lumikuvia, joten nämä kuvat jäivät hautumaan luonnoksiin. Ja miltei unohtuivat sinne lumisateita odotellessa.

Olen aina mieltänyt maaliskuun jo täysin kevätkuukaudeksi ja takatalvi tässä vaiheessa vuotta lähinnä ahdistaisi. Eräänä aamuna olin miltei kiukkuinen, kun edellisiltana keväiseltä näyttänyt piha olikin yön aikana saanut kevyen lumivaipan ylleen, vaikka salaa olenkin toivonut tähän päivään asti, että pääsisin vielä hiihtämään. Ensimmäistä kertaa elämässäni asun aivan hiihtoladun vieressä, ja sukseni ovat lokakuusta asti nojanneet autotallin oven vieressä odottamassa käyttöönottoa. Taitaa olla aika pussittaa ne ensi talvea odottamaan.

Jäikö talvesta sitten puuttumaan jotakin? Hyvä talvi tämä kaikenkaikkiaan oli ja sairastelujen jälkeen alkuvuosi osoitti, että tässäkin vuodessa on potentiaalia. Mutta nyt maailmalla myllertää, ja omat murheet tuntuvat tällä hetkellä hurjan pieniltä suurempien asioiden rinnalla. Säistä jankuttaminen on tuntunut jo parin kuukauden ajan aivan tyhjänpäiväiseltä puuhalta, kun ei sitä lumisadetta purnaamalla saa aikaiseksi.

Laitoin eilen talvikenkiäni varastoon ja otin kevätlenkkareita esiin. Tänään jalkaani eksyivät ensimmäistä kertaa vitivalkoiset tennarit ja pompin niillä kevyesti kuralätäköiden ohi (mitä veikkaatte kuinka kauan ovat valkoiset?) töitä kohti. Kuinka yllättävää, ruokatunnin aikaan taivaalta satoikin sitten taas rätinkokoisia, valkoisia hiutaleita ja talvi yritti vielä pelleillä kustannuksellani. Antaa sataa sitten vaan, minun talveni on nyt kuitenkin pulkassa.

Joko te olette vaihtaneet kevätmoodiin?


Posted in muoti and tagged by NOORA.