ARVONTA: KÄSINTEHTYÄ SATOKAUSIKOSMETIIKKAA LUOMUPUUTARHASTA

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

Postaus toteutettu yhteistyössä Beauty Gardenin kanssa/
Arvontapalkinto saatu arvottavaksi WHY NOT PR:ltä.


beauty gardenbeauty garden jälleenmyyjätbeauty garden suomi

Blogini täytti eilen kymmenen vuotta. Se tuntuu pieneltä ikuisuudelta. Tuo aika on miltei 1/3 elämästäni, ja voitte varmastikin kuvitella, kuinka tärkeä osa elämääni tämä virtuaalinen päiväkirja minulle onkaan. Ei kulu päivääkään, ettenkö tavalla tai toisella miettisi blogiani. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että blogissani käy edelleen päivittäin tuhansia lukijoita ja juuri sen vuoksi koen myös erityisen tärkeäksi sen, millaista sisältöä blogiini tuotan. Yksi tärkeimmistä periaatteistani bloggaamisen saralla onkin ollut se, että blogissani näkyvät brändit ja yhteistyöt on toteutettu sellaisten yritysten kanssa, joiden takana myös itse seison. Tuotteet, joita täällä näette, ovat omassa käytössäni, vaatteet, joita näette asukuvissani, ovat oikeasti jatkuvassa käytössäni. On helpompi kirjoittaakin, kun voi olla oma itsensä.

Minulle on tärkeää muistaa myös teitä tämän merkkipaalun saavuttamisen yhteydessä. Tiedän, että ruutujen takana on teitä, jotka olette olleet matkassani kymmenen vuotta ja se jos mikä lämmittää sydäntä. Olemme kasvaneet aikuisiksi yhdessä! Kiitos, että olet siellä.

Yhteistyössä Beauty Gardenin kanssa, hemmottelemme nyt yhtä teistä korkealaatuisella luomukosmetiikalla. Rakastan tätä brändiä. Kuka muka voisi vastustaa oman luomupuutarhan tuotteita?

beauty garden beauty garden

Tutustuin Beauty Gardeniin pr-toimistostani saaman lahjan myötä jo reilu vuosi sitten. Olen hehkuttanut somessani kerran jos toisenkin brändin koko keholle tarkoitettua kehäkukkaöljyä. Se pelasti talvella kuivan ihoni! Luomuöljy rauhoittaa, kosteuttaa ja ravitsee enkä ihmettele lainkaan, että se on noussut brändin suosituimmaksi tuotteeksi. Tuon öljyn myötä kiinnostukseni merkkiä kohtaan heräsi todella. Olin aivan pähkinöinä, kun minulle selvisi, että kosmetiikkatuotteiden juuret juontavat Ranskan Auriaciin, omaan luomupuutarhaan, missä luomutuotteet valmistetaan heti sadonkorjuun jälkeen. Kun kasvin ravinteet ovat parhaimmillaan, myös tuotteisiin saadaan paras mahdollinen teho. Ainesosaluetteloita selatessani hämmennyin todella niiden lyhyydestä; ylimääräisiä täyteaineita ei ole ja säilöntäaineina käytetään esimerkiksi retiisiä ja luonnon E-vitamiinia! Luomupitoisuus on korkea, vähintään 95% ja tuotteilla on arvostettu NaTrue-sertifikaatti, joka takaa tuotteiden luonnonmukaisuuden. Jopa pakkauksissa käytetty lehmuspuu on peräisin PEFC-sertifioidusta metsästä.

Kerrassaan ainutlaatuista. Sieluni silmin voin nähden tuon upean luomupuutarhan loistossaan.

Miten onnellinen olenkaan siitä, että blogisynttäreitä juhlitaan juuri tämän brändin kera. Käsintehtyä satokausikosmetiikkaa parhaimmillaan! Valikoin tuotepalkintoon (arvo n. 250 euroa) mukaan juuri omia suosikkejani, joihin tiedän jo nyt teidänkin ihastuvan. Mukana on yhteensä seitsemän tuotetta (..mukaan lukien se suosikkikehäkukkaöljy!) ja palkinto arvotaan yhdelle onnekkaalle sunnuntaina 19.7.2020 klo 18:00. Jos mä oisin sä, naputtelisin kommenttiboksiin pikavauhdilla jotakin. Huudahdat sitten ”Hep!” tai kerrot kommentissasi muita kuulumisiasi, olet mukana palkinnon arvonnassa. Voit käydä myös lukemassa tuotteista lisää 4Organic Store-verkkokaupasta.

EDIT:// Osallistumisaika on päättynyt ja voittajaan on oltu sähköpostitse yhteydessä. Alla voittajan kommentti:

”Sanna/ Hep! Ja kiitos! Blogisi on ainoa blogimaailman blogi, joka on kulkenut mukanani elämän eri käänteissä ja johon palaan päivittäin, aitous ja arki on parasta ❤️”

Oletko se sinä, joka pian hellii ihoaan beetakaroteenia sisältävällä porkkanavoiteella ja pääsee kokeilemaan kehäkukkapunajuuri-vartalokuorintaa? Toivon koko sydämeni pohjasta, että se olet juuri sinä, sillä tähän brändiin haluan kaikkien tutustuvan.


Posted in kauneus and tagged , , by NOORA.