ELETÄÄN SITÄ AIKAA VUODESTA, KUN..

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

hatanpaan_kartanohatanpaan_kartano_tamperepalmroth_original


PUSERO LINDEX   TEKONAHKATAKKI ZARA   HOUSUT AARRELABEL /*gifted   LAUKKU H&M    KENGÄT PALMROTH ORIGINAL /*gifted


palmroth_original_nilkkurit

Eletään sitä aikaa vuodesta, kun..

.. pukeutuminen oikein vuodenaikaa ajatellen on täysin mahdotonta. Aina on joko liian kuuma tai koko kroppaa viluttaa. Tai parhaimmillaan (pahimmillaan?) kaikkea tätä saman päivän aikana. Kerrospukeutuminen ei ole ratkaisu, sillä esimerkiksi shortsien pukeminen farkkujen alle on melko haastavaa puuhaa.

.. me maajussien morsiamet päivitämme ahkerasti Forecaa ja toivomme myötätuulta ja aurinkopäiviä sulhoillemme. Emme niinkään tällaisia myrskyjä kuin nyt on luvassa, vaikka sainkin myrskyn vuoksi oman miekkoseni jo eilen kotiin maaseudulta. Ja vaikka sekin toki on mukavaa, sitä toivoo tietenkin aina, että pellolle passitettu mies saa nopeasti suotuisissa olosuhteissa hommansa hoidettua.

.. ruokakauppareissulla ostoskoriin päätyy myös iso laatikko tuikkukynttilöitä. Kotona huomaat niiden olevan imelästi hajustettuja.

.. alat yhtäkkiä fiilistellä kaakaota tavallista enemmän ja kaivat esiin ne astiakaappisi randomeimmät ja suurimmat kupposet, joita olet saanut lahjaksi. Kerran erehdyt heittämään kuppiin myös vaahtokarkkeja ja kermavaahtoa ja pian huomaatkin loppuillan kuluvan sokeriähkyssä.

.. mylläät koko kotisi katosta lattiaan, löytämättä sieltä ainuttakaan sateenvarjoa.

.. juuri sinä päivänä, kun olet käyttänyt aamustasi parikymmentä minuuttia hiustesi kihartamiseen, alkaa työmatkalla kaatosade ja kaunis kampauksesi on sekunneissa historiaa. Koska sitä sateenvarjoakaan ei löytynyt mistään.

.. havahdut päivetyksen kadonneen kesän mukana ja alat epätoivoisesti käydä läpi kaapistasi löytyviä itseruskettavia tuotteita. Muista, että vartalolle tarkoitettua itseruskettavaa _ei välttämättä_ kannata levittää kasvoille. Kokeile vaikka jos et usko.

.. huomaatkin syyskuun olleen ihan ok siinä vaiheessa, kun lokakuun harmaus ja mörköpimeys saapuvat nurkille. Eli nautitaan tästä.

Varovaista myrskytuulien täyttämää päivää! <3

 


Posted in muoti and tagged by NOORA.