Mekko: Milk Copenhagen //*saatu
Tennarit: NLY Shoes
Korvakorut: Monki
Aurinkolasit: Shadeshares //*saatu
”En enää osaisi kyllä ilmankaan olla”,
vastasin juuri viime viikolla kaverilleni, joka kysyi onko blogin lopettaminen ikinä edes käväissyt mielessäni. Ajatus siitä, että blogia ei enää kirjoittaisi, tuntuu todella kummalliselta. Vaikka instassakin tuotan sisältöä ahkerasti, olen halunnut pitää myös blogini aktiivisena, vaikka kuukausittaiset postausmäärät ovatkin vuosien varrella vähentyneet. Minulle tämä virtuaalinen päiväkirjani on tärkeä. Sydäntä lämmittää myös aivan valtavasti ajatus siitä, että osa teistä seuraajista on ollut matkassani mukana jo vuodesta 2010 asti. Siis 12 vuotta! Noiden vuosien varrelle mahtuu aivan valtavasti kaikkea, ja olemmekin kasvaneet samaa tahtia aikuisiksi. Bloginikin alkaa olla jo pian yläasteikäinen.
Tänään on juhlapäivä.
Tasan 12 vuotta sitten elettiin lämmintä heinäkuista päivää, kun istuin äitini macin ääressä iltamyöhäisellä ja koneelta löytyneellä kuvankäsittelyohjelmalla suunnittelin blogilleni banneria. Banneri onnistui niin hyvin, että sinä samaisena iltana, ajatusta uintireissun ajan kypsytelleenä, päätin avata blogin Bloggeriin. Matti, äiti ja pikkusiskoni kannustivat taustalla, kun ensimmäinen tekstini meni liveksi, teidän luettavaksenne. Tuo hetki oli elämässäni melko käänteentekevä. Vei toki vuosia ennen kuin saatoin kutsua blogiani myös työkseni ja vielä muutaman vuoden lisää, että se avasi oven myös valokuvaamisen ja valokuvaajan ammatin maailmaan, mutta vuosien varrella olen joutunut nipistelemään itseäni monesti – on vaikea itsekin uskoa, että rakkaasta harrastuksesta tuli myös työ! Se, että voin nyt tehdä kuvaus-, blogi- ja sisällöntuotannon töitä ammatikseni, johtaa kaikki juurensa tuohon iltaan 12 vuotta sitten.
Miten hyvän päätöksen tuolloin teinkään. Lämpimästi jokaista teitä halaten, haluan myös kiittää siitä, että olette hypänneet matkaani mukaan. Mutta matka jatkuu vielä, vielä ei ole aika hiljentää tahtia.
Ihanaa kesäperjantaita. <3