Kun H&M:ltä tilaamastani paketista paljastui eilen räiskyvän pinkit high heelsit, oli Matinkin jo tiedusteltava, että mistäköhän nyt tuulee? Ensin tennaritypy viihtyy viikonlopun maailman mukavimmissa verkkareissa ja seuraavaksi aleosastolta bongatut korkkarit saavat sydämen pamppailemaan innostuksesta.
Aloitetaan kertomalla, että kengät maksoivat kuusi euroa. Mielestäni ihan järkevä sijoitus ajatellen sitä, että korkkari-innostukseni vielä tästä laantuu ja kengät päätyvät kenkäkaapin perimmäiseen nurkkaan. Toiseksi, ne olivat tavattoman kauniit ja tyttömäiset.
Nämä pinkit korkkarit toimivat jo itsessään melkoisena katseenvangitsijana ja niiden ympärille koottu asu voi näin ajatellen koostua melko simppeleistäkin jutuista. Säihkyvän pinkki kenkäpari vie kuitenkin huomion. Siksi ajattelinkin, että mikseipä korkkarit voisi yhdistää melko helposti myös omaankin tyyliini- boyfriendit ja pelkistetty tyttömäinen yläosa saavat melkoisesti potkua, kun asuun liittää mukaan tuollaiset kengät. Kaapistani löytyy myös musta kesäinen jumpsuit, joihin nuo kaunokaiset sopisivat paremmin kuin hyvin.
Kuusi euroa well spent, nyt jännityksellä jään odottamaan nähdäänkö näitä kenkiä ikinä asukuvissa.
Psst. Ja korkkaritreenien jälkeen pulahdetaan jalkakylpyyn (klik!).