Tiistain startti

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Kun ”se oikea” osuu kohdalle, on suorastaan pakko jakaa tietoa tuosta sydämeni hurmanneesta myös teille. Puuterini päätti päivänsä juuri sopivasti ennen matkaani Boråsiin hyppäämällä kohtalokkaasti pesukoneen päältä lattialle (ah, niiden puuterimurusten siivoaminen on sitten ihanaa puuhaa..). Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen; Ideaparkin Sokos Emotionista löytyi ongelmaani ratkaisu. Teen itsekin osittain asiakaspalvelutyötä ja tietyistä liikkeistä sitä muodostaa vähän automaattisestikin kuvan perustuen siihen, millaista palvelua liikkeessä on saanut. Tällä kertaa suorastaan heittäydyin osaavan myyjättären luokse ja kerroin etsiväni suht edullista, peittävää mutta kevyttä ja talvi-iholle sopivaa puuteria. Myyjätär nappasi puuterivipan mukaansa, johdatti minut Maybellinen uutuuksien luokse, testaili paria sävyä kasvoilleni ja ojensi minulle oikean sävyisen purnukan.

Näin olkaa hyvä.” Ah. Koskaan ei ole puuterin ostaminen ollut näin helppoa. Plussaa myös siitä, että minulle ei edes alettu kaupitella mitään ”kalliimpia ja parempia, mutta kuitenkin vastaavia” tuotteita. Sain mitä halusin, täydellisen puuterin noin 10 euron hintaan. Maybelline New Yorkin Fit Me-sarjahan on siis melko uusi juttu kosmetiikkamarkkinoilla ja kyseinen sarja tuntuu ainakin minulle sopivan vallan mainiosti! Melkein jo uskaltauduin lähteä kokeilemaan sarjan meikkivoidettakin, aina kun on oltava varasuunnitelma B olemassa, jos kiven alta löytyvä Revlon joskus lopahtaa (Maybelline Fit Me, sävy 125, Nude Beige).

Joko teidän meikkipusseihinne on kyseistä sarjaa eksynyt?

Alla vielä kuvaa uudesta ystäväisestäni tositoimissa ;)

Tiistain/ Tuesday’s:

valkoinen paita/ white shirt: Vila Basic

huivi/ scarf: Gina Tricot

farkut/ jeans: Only

vyö/ belt: Adidas Respect m.e. (Berliinistä/ from Berlin)

käsikoru/ bracelet: Nelly Accessories

kengät/ shoes: Converse

Sporttisellä fiiliksellä lähti aamu tänään käyntiin! Tein oikein supertreenin eilen kotosalla, venyttelin ja vanuttelin, ja aamu alkoi puolen tunnin kävelylenkillä Epun kanssa. Nyt on pitkästä aikaa todella energinen ja hyvä hyvä fiilis ja luvassa onkin tänään muun muassa hierontavuoro luottohierojani huomassa!

Aurinkoista tiistaita kaikille; nuuhkikaa kevättä ja paistatelkaa auringossa vaikkapa kahvikupposen kera. Kyllä se kevät sieltä tulee ;)

// Translation: Maybelline Fit me- powder is the one! I have been searching for a perfect powder for a long time and finally I found it! It fits me perfectly. Today I felt sporty and energetic, thanks to a workout yesterday, and I’m sure that upcoming spring and the Sun has also something to do with my mood! Have a great day everyone!


Posted in Yleinen by Bella.