Helmikuinen joululahja

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Joululahjoja saadaan tavallisesti siinä loppuvuodesta, mutta meillä päin se ei ole niin justiinsa. Lahjanantaja pahoitteli kovasti, että tilauksessa ollut Nomination-palanen jäi jälkeen Joulupukin reestä sen verran, että se pääsi pakettiin vasta näin hieman jälkikäteen. Kuinka virkistävää onkaan saada joululahja helmikuussa, ei haitannut yhtään löytää näin aurinkoinen palanen keskellä upeaa pakkaspäivää pikkupaketista.

Olen joskus aiemminkin blogin puolella kertonut, että kolmeen Nomination-rannekkeeseeni kuuluu paloja, jotka ovat minulle pieniä muistoja tapahtuneista jutuista, fiiliksistä, ihmisistä ja uusimpana keräilykohteena ovat olleet niiden maiden liput, joissa olen vieraillut. Lippuja löytyy rannekkeesta jo jokunen, ja nyt rannekettani koristaa myös palanen, jonka ihasteleminen vei minut suoraan takaisin alla oleviin maisemiin ♥

Hmm.. tulevaa Ruotsin matkaa ei tarvitse huolehtia, sillä keltasininen lippu Nominationistani jo löytyy- vielä täytyisi jostain löytää Saksan, Tsekin ja Tanskan liput. Ehkäpä sitten ensi jouluna ;)

Voih. Kuinka mieltä lämmittääkään Barcelonan matkan kuvien katselu; täällä me Epun kanssa ollaan vietetty rauhallista iltaa lenkkeilyn merkeissä ja tiedättekös, vähän me taidettiin myös herkutella..

.. uusi Elle maistui ja näytti oikein herkulliselta parin räiskäleen kera.

Oikein leppoisaa maanantai-iltaa kaikille.

// I got a Christmas present today! Yes, really! The flag of Spain is now part of my Nomination-bracelet. Great memories from Barcelona ♥


Posted in Yleinen by Bella.