ITE NÄPERTELIN

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

27 26

Koska yli joulun kestävä unelmien reissumme starttailee jo muutamaa päivää ennen joulua, olen aloittanut joululahjavalmistelut jo hyvissä ajoin. Tänä jouluna käärin paketteihin nimittäin myös monia itsetehtyjä lahjoja.

Puikoilla on jo pitkään kilissyt isompi vaaleanpunainen neuletyö, jonka yksi rakkaimmistani saa kääriä esiin joulupaketistaan aattona. Työ valmistuu jo pian, mutta pelkäsinkin inspiraation loppuvan kesken jos alan kutoa työtä vasta joulukuun puolella kovassa kiireessä. Parempi näin, ehkäpä lopputuloksestakin nyt tulee viimeistellympi.

Perjantaisesta piparierästä osan sujautin lasipurkkiin koristeltuani ne piparikuorrutteella (kurkkaa ohje täältä!). Lasipurkki on vanha kastikepurkki, jonka puhdistin huolellisesti, päälle kiinnitin pyöreän palasen vihreää lahjapaperia ja kiinnitin kannen ympärille vaaleanpunaisen silkkinauhan. Viimeistelin purnukan liimattavin kimaltelevin koristein. Tälläisen lahjan voi viedä vaikkapa ystävälle joulun alla tuliaiseksi.

23 24

En toki ole askartelujeni lomassa unohtanut teitäkään. Koska viime sunnuntaina arvotusta höyhenkoristeisesta harmaasta neulepannasta pidettiin niin kovin, arvotaan sellainen myös tänä sunnuntaina Facebook-ryhmän puolella. Neulepannat ovat myös hyvä esimerkki helposti toteutettavasta itsetehdystä lahjasta; nyt vain puikot kilisemään ja ystäville pantoja näpertämään!

Minun 1. adventtini kuluu kuvauspäivän merkeissä Helsingissä; pysykäähän päivän meiningeissä mukana Instagramissa!

NOORA INSTAGRAMISSA @CURIOUSNOORA

// This year I’m going to make many of the Christmas presents by myself. I love knitting and baking, so here’s some tips of easy do-it-yourself-gifts!


Posted in lifestyle and tagged by NOORA.