Photoshoot, this was my look

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Vaikka eilinen kuvauskeikka keskittyikin lähinnä Prinsessa Roosan kuvailuun , oli arvon neito niin hyväsydäminen, että ehti nappaamaan muutaman kuvan myös hovikuvaajastaan. Arvatkaapa oliko mulla vähän alipukeutunut olo, kun vierellä kävelee upea lady, joka saa pikkutytöt mekollaan ihan pyörryksiin ja mä en tainnut olla ainut, joka Roosaa kuvaili. Hatanpään kartanon puistoalueella liikkuvat turistitkin menivät tästä kartanonrouvasta aivan sekaisin! :D

Alipukeutuneella hovikuvaajalla oli yllään siis Gina Tricotin neuletakki, ja alla raikkaan siniruutuisen kauluspaita. Jalassa Tallinnan reissulta ostetut reisitaskulegginssit ja Donna Girlin maiharit. Sanokaahan jos tuo uusi kirppislöytölaukkuni alkaa näkyä kuvissa liikaa. Musta vähän tuntuu, että se kasvaa pian kiinni tuohon käsivarteen.

Suosittelen muuten kaikille Tampereella kesäaikaan kuljeskeville tuon ruusutarhan läpikoluamista. Paikka on niin kaunis ja ympäristö oiva esimerkiksi piknik-retkeilylle (tai asukuvien ottamiselle ;). Ruusutarha sijaitsee Hatanpään sairaalan kupeessa.

Lauantai-aamu, kello kahdeksan, ja mä olen hereillä. Kohta pakkaan prinsessani ja prinssini autoon ja hurautamme niin ex tempore- road tripille, että tälläisellä en olekaan hetkeen ollut mukana. Pari ”nähtävyyttä” olisi tarkoitus tänään käydä läpi, vaikka suunnitelmat ovatkin vielä kovin auki. Mitäköhän tästäkin tulee..

Virkistävää lauantaita, kuullaan vielä tänään! :)


Posted in Yleinen by Bella.