Ja tarina jatkuu..

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Kirjat kuuluvat kesään, ja huomaankin täyttäväni kirjahyllyämme yhä ahkerammin mitä lähemmäs kesäloma (!!) tulee. Ja pokkareita niiden olla pitää, suurin osa kirjoistamme on löydetty eurolla tai parilla kirpputoreilta, ja toki osa on päätynyt jo seuraaville omistajilleen. Harvemmin kirjaan tulee kuitenkaan tartuttua toista kertaa, joten kierrättäminen on tässäkin harrastuksessa kannattavaa.

Joitakin lukuelämyksiä saa kuitenkin metsästää kirppareilta turhan kauan. Siksipä laitoinkin tilaukseen itselleni tulevan kesän odotetuimmin lukukokemuksen, jonka pitäisi tipahtaa postiluukusta luettavakseni päivänä minä tahansa.

Moni varmasti huokaili ihastuksesta lueskellessaan Elizabeth Gilbertin Eat Pray Love-teosta tai katsellessaan upeita maisemia Julia Robertsin tähdittämässä elokuvassa. En luo kovia odotuksia tämän mieleenpainuneen teoksen jatko-osasta, mutta pakkohan se on lukea. Riippukeinu, auringonpaiste, mansikoita ja raikasta juotavaa sekä Committed- A Love Story. Taas yksi syy odottaa kesää vielä enemmän ♥

Onko joku jo tarttunut kyseiseen teokseen? Suomennoskin (Tahdonko?)jatko-osasta on jo julkaistu, omani tilasin alkuperäisversiona cdon.comista hintaan 6,95€.


Posted in Yleinen by Bella.