Varrella kosken

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Koskipuiston Rosso tarjosi eilen lämminhenkiset ja kodikkaat puitteet mummuni 75-vuotisjuhlille. Kymmenestä henkilöstä koostuva seurueemme pääsi jo hyvissä ajoin ennalta varattuun pöytään tutkailemaan ruokalistoja. Palvelu oli tehokasta ja osaavaa ja ennen kaikkea ystävällistä. Joukkoomme mahtui niin lihansyöjiä kuin kasvissyöjiäkin, ja kaikille löytyi ruokalistalta jotakin herkuteltavaa.

Sen lisäksi, että ravintolan alakerrassa sijaitsevan pöytämme maisemat olivat hulppeat, ei pahaa sanottavaa löydy myöskään ruuasta. Illan pimetessä Tampere puhkesi kukkaan, ja ikkunan takaa vilkkuivat upean kotikaupunkimme kosken ympärille syttyneet valot. Paikka on varmasti kovin tunnelmallinen myös kesällä.

Oma annokseni, Grillimestarin porsas, piti minut kylläisenä aamuun asti, mutta myös Roosan tilaamat lihapullat näyttivät syötävän hyviltä. Äitin mukaan Rosson kalakeittokaan ei petä koskaan. Aterioihin kuului myös raastepöytä, joten nälkäisenä ei Tampereen yöhön tarvinnut poistua ;) Tällä kertaa me jatkoimme jatkoille kotiin, mutta kuinka helppoa tuosta Koskipuistosta olisikaan jatkaa iltaa hauskanpidon merkeissä Tampereen keskustaan..

Toisin sanoin; suosittelen! :)

Asukuvia eiliseltä löydät tämän ja tämän linkin takaa! :)

Psst. Rosson jälkiruokia emme tällä kertaa ehtineet maistella, sillä muorilassa odotti suloinen suklaakakku! :)




Posted in Yleinen by Bella.