”Moi kulta! Ai tulit viettämään lepopäivää kaupunkiin puintitöistä? Noh, siinä tapauksessahan me voitaisiin nyt vihdoin istutella syyskukat purkkeihin?”
Suuntasin eilen maajussini kanssa Plantageniin. Olohuoneemme isoista ikkunoista avautuu suora näkymä terassillemme ja olen jo muutaman viikon ajan joka kerta ikkunasta vilkaistessani kauhistellut pystyynkuolleita kesäkukkiani. Kesäkukkienhoitointoni lakkaa aina välittömästi, kun kalenterinlehti kääntyy syyskuun puolelle ja ottaa aikansa ennen kuin innostun seuraavasta vuodenajasta. Siksi syyskukkien hankkiminenkin on vierähtänyt näin pitkälle. Viime viikolla sain kuitenkin tarpeekseni kulahtaneista istutuksistamme ja raahasin kuolleet kesäkukat biojätteeseen. Syyskukkaostoksille oli siis suunnattava välittömästi, kun sain miekkoseni makutuomariksi.
Lähdin ostoksille täysin fiilispohjalta, en ikinä etukäteen suunnittele pihan värimaailmaa tai sitä, mitä lajikkeita ruukkuihin laittaisin. Luotin kuitenkin siihen, että Plantagenista löytyisi paras valikoima. Pihassamme on siis kaksi isoa ruukkua, joista pienempään päätin laittaa hyvin vaihteleviakin sääolosuhteita kestävää kanervaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että värjätyt kanervat eivät lainkaan ole juttuni, mutta bongatessani hurmaavan upeat liilat versiot, olin myyty. Pienempään ruukkuun niitä mahtui kaksi kappaletta. Makutuomarini sai päättää sisällön toiseen ruukkuun ja Matti ihastui hauskaan pallomaiseen hopealankaan (?). Hopeanharmaa ja liila sointuivat kauniisti myös yhteen ja nopeiden googlettelujen perusteella totesimme näiden olevan kenties myös sopivan helppohoitoisia asukkeja pihaamme.
Nyt ikkunan takana eivät enää rehota ylikasvaneet samettikukat, vaan kauniit ja simppelit ruukkukukat. Jälleen voi rastittaa pois yhden syyspuuhan rivitalolaisen to do-listalta. Haravointia odotellessa..
Joko teillä on syyspuuhat aloitettu?