Heräilin tänään sisareni luota kaksi koiraa vieressäni. Toinen oli asettunut kauniille kiepille kainalooni, toinen venytteli pitkiä italianvinttikoirakoipiaan jalkopäässä. Kun on ollut koiraton jo reilu pari vuotta, tällainen lempeä herätys on arjen luksusta. En lainkaan epäile niitä tutkimustuloksia, joissa kerrotaan koiran läsnäolon alentavan verenpainetta ja rauhoittavan; kun kainalossa tuhisee lämpöinen ja pehmeä rapsuteltava, omakin mieli rauhoittuu. Kännykän selaileminen unohtuu, kun koiruus kaipaa huomiota ja uni ei tule oikein itsellekään, kun kainalosta puuttuu rakas lemmikki. Meni pitkään Epun kuoleman jälkeen ennen kuin opin nukahtamaan. Olin niin tottunut unikaveriini jalkopäässä, että uni ei tullut millään ilman nilkkoja lämmittävää kaveria.

Tänään vietetään juuri sopivasti Eläinten päivää. On siis täydellinen ajankohta kirjata ylös niitä aatteita, joita koirattomuus on viimeisen parin vuoden aikana tuonut kerran jos toisenkin mieleeni. Kuinka elämään ilman koiraa tottui?

/ 1. Kotoa lähteminen tuntui pitkään oudolta. Kuulun heihin, jotka tarkastavat kahvinkeittimen ja muut sähkölaitteet aamulla ennen töihin lähtöä useita kertoja ja aamurutiineihin kuului toki vuosikausia myös heippojen sanominen Epulle. Kun koiraa ei enää ollutkaan, sitä monesti mietti vielä töissäkin, että unohdinko tsekata jotakin kotona ennen lähtöä? 

/ 2.  Voi millainen siivousapuri koira onkaan! Toki se tuo kotiin lenkeiltään mukana omat sotkunsa sisälle, mutta Epun kuoleman jälkeen huomasin tarttuvani imuriin harva se päivä. Keittiönpöydän alta löytyy nykyisin jatkuvasti murusia, kun koiraa ei enää ole.

/ 3. Kuinka moni jatkoi lenkkeilyä yhtä ahkerasti, sen jälkeen, kun oli jättänyt hyvästit koirakaverilleen? Eppua lenkitettiin kolme kertaa päivässä, säästä ja omasta fiiliksestä riippumatta. Ulos mentiin kolmesti päivässä, sillä selvä. Kun nykyisin raahautuu harmaassa syyssäässä kotiin työpäivän jälkeen, ei itselläni ensimmäisenä ole mielessä lenkille lähtö. Saati, että lähtisin ulkoilemaan peräti kahdesti illan aikana.

/ 4. Koiranomistajan arki rytmittyy hyvin pitkälti koiran rytmien mukaan. Ulkoiluille on omat aikansa, ruokinnalle omansa. Päivän aikataulut suunniteltiin meilläkin Epun mukaan, ja oli tärkeää, että työpäivän jälkeen koira ei joutuisi olemaan yksin pitkää iltaa. Kun miltei kymmenen vuotta on tehnyt näin, vaati todella paljon tottumista, että aikatauluja pystyikin yhtäkkiä muuttamaan lennossa ja meneminen ja tekeminen ei ollut enää niin kelloon sidonnaisia. Kun kukaan ei odottanut kotona.

/ 5. Voi kuinka outoa se tosin olikaan, kun kukaan ei enää yhtäkkiä kipitellytkään ovelle vastaan, kun saapui kotiin! Sitä hännänheilutusta, kun työpäivä oli ohi, ja tuttu tyyppi käveli ovelle vastaan. Epun aikana vietin paljon aikaa yksin Matin tehdessä iltatöitä. Huomasin nopeasti täyttäväni omiakin iltojani töillä ja menoilla Epun poismenon jälkeen, kun seuraa ei enää kotona ollutkaan. Koira on parasta seuraa; aina vieressä, kun tarvitset sitä, sanatonta läsnäolemista, kun kaipaat hiljaisuutta, personal trainer, kun lenkkipolut eivät houkuttele.

Tänä vuonna koirattomuus on tullut yhä konkreettisemmaksi asiaksi, sillä vanhempieni Eetu-koirakin jouduttiin lopettamaan alkuvuodesta. Siinäkin oli totuttelemista. Teinivuosinani hankittu koira ei enää kipitellytkään rapsuteltavaksi, kun suuntasin vanhempieni luokse ja tuntui todella siltä, että olennainen osa ydinperhettämme oli poissa.

Mikäli samankaltainen suru on koskettanut myös sinua viime aikoina, haluan lähettää täältä lämpimän virtuaalihalin. Tiedän kokemuksesta, että palanen sinua on poissa, mutta elämä jatkuu ja suru helpottaa. Yksi koiran omistajan tärkeimmistä velvollisuuksista lemmikkiään kohtaan on tehdä sille parhaita päätöksiä. <3