VIERASHUONEEN MUODONMUUTOS NOLLABUDJETILLA

CURIOUSER & CURIOUSER | sisustus

Olipa kerran eräs synkkä ja lumimyrskyisä huhtikuun ilta, kun Noora tarttui pölyrättiin ja päätti tehdä suursiivouksen kotinsa vierashuoneessa. Hetken päästä vierashuoneen vuodesohvalle istahtaessaan hän tosin huomasikin, että pelkän pölyjen pyyhkimisen sijaan, koko huone oli kokenut muodonmuutoksen. Käykö teillä ikinä näin; huonekalujen siirtelyinto iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta?

Vierashuoneemme ei sattuneesta syystä ole aikoihin toiminut kenenkään yösijana, vaan huone on lähinnä odottanut turvallisempia aikoja. Toisin sanoen, huone on ollut vailla minkäänlaista tarkoitusta ja ikään kuin tyhjänpanttina. Siksi muodonmuutos tulikin tarpeeseen ja sanoisin sen olleen erityisen onnistunut. Jo kaksi iltaa on vierähtänyt huoneen sohvalla pötkötellen ja kirjaa lukien.

VIERASHUONEEMME LEMPPARIESINEET

[1] Matti sai pari vuotta sitten lahjaksi kummitytöltämme tyynyn, jonka molemmille puolille on painettu hänestä kuva. Sen lisäksi, että lahja oli hykerryttävän sydämellinen, se sopi sävyjensä puolesta täydellisestä juuri tähän huoneeseen.

[2] Tuolla valtavalla Ikean karhulla on hauska tarina. Äitini voitti reilu vuosi sitten Ikean kilpailusta itselleen kärryllisen tavaraa ja karhu oli osa tuota palkintoa. Se muutti meille ja on ollut siitä lähtien eritoten lapsivieraiden suosiossa. Nallekarhu toimii myös erinomaisena tyynynä.

[3] Pöytätasolla koristeena olevat pikkuparikat nappasin itselleni Iinan kirppispöydältä. Ne ovat Iinan pojan vanhat aarteet ja muistan niitä ostaessani ajatelleeni antavani ne eteenpäin siskontytölleni. Lopulta kengät kuitenkin ”unohtuivat” meille koristeeksi, mutta kenties niille vielä käyttäjäkin jonain päivänä löytyy.

Muistatteko vielä, millainen samainen huone oli, kun muutimme tähän kotiin? Vierashuoneemme oli tuolloin toiminut lastenhuoneena ja teimmekin huoneessa jonkin verran remppaa. Vaaleanvihreä seinä maalattiin piiloon, samoin liitutaulu, joka oli maalattu seinään. Valitsimme tuolloin hurjan kauniin vihreän (Tikkurila, Vuono) maalin tehosteseinän sävyksi, ja olen edelleen tyytyväinen valintaamme, en kuitenkaan ymmärrä miksi tuolloin sijoitimme sohvan tuon vihreän seinän peitoksi. Nyt päätinkin kääntää järjestyksen vastakkaiseen suuntaan. Sohvalla kölliessä voikin nyt ihastella edessä avautuvaa tauluseinää. Järjestys toimii silloinkin, kun sohvan avaa sängyksi; tilaa riittää ja valkoinen taso toimii erinomaisena yöpöytänä yövieraille. Täältä voit muuten kurkata, kuinka kätevästi Ikean vuodesohva mukautuukaan sängyksi.

Olen niin tyytyväinen, että emme ole hankkineet tähän huoneeseen lainkaan televisiota. Huone on nyt kuin tehty rauhallisia lukuhetkiä varten, joita TV:n pauhaaminen vain häiritsisi ja tällaisena miljöönä sen haluankin säilyttää. Tuli myös erinomaisen kiva fiilis siitä, että näinkin iso muodonmuutos syntyi pelkästään olemassaolevilla tavaroilla. Ainoastaan huoneen kattovalaisin pitäisi vaihtaa parempaan, mutta olkoon se vaikka sitten syksyn projekti, kun valoa alkaa taas kaivata enemmän.

Tulipahan ainakin pölyt pyyhittyä joka nurkasta – kylläpä piristi!


Posted in sisustus and tagged by NOORA.