BANGS BANGS – OTSATUKKA ILMAN SAKSIA?

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voi vitsit, ei se onnistunut. Luin ja googlettelin netistä tutoriaaleja ja videoita siihen, kuinka otsiksen saisi taiottua itselleen ilman saksia tai irrallisia etuhiuksia. Löysin parikin hyvää ohjetta, joita testasin, mutta hiusteni monisävyisyyden vuoksi, lopputuloksesta tuli kaikkea muuta kuin luonnollinen. Ajattelin kuitenkin jakaa tämän kuvasarjan kanssanne, sillä kauttaaltaan samansävyisiin hiuksiin tällä tutoriaalilla voisi jopa saadakin kivaa vaihtelua hiuksiin. Mikäli hiuksia ei ole leikattu kerroksittain, tasapaksun otsiksen teko on myös huomattavasti helpompaa.

Hiukset kootaan siis pikkumyynutturalle päälaelle niin, että otsiksesta tulee samalla halutun pituinen. Otsiksesta erotetaan päällimmäiset hiukset niin, että ne kiedotaan sotkunutturaksi päälaelle. Mä luulen, että minunkin olisi kannattanut jättää osa hiuksista auki ja koota päälaelle nuttura pienemmästä hiusosiosta tähän tyyliin. Sivulle jääneet hiukset olisivat olleet hieman otsiksen tukena ja turvana ja se olisi sekoittunut paremmin muihin hiuksiin. Otsatukka pitää myös pinnittää paikoilleen, joten valitse pinnejä, jotka sopivat hiustesi väriin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedän, että joukossanne on taatusti samanlaisia otsis-tuuliviirejä kuin mitä itse olen, ja voi kuinka näppärästi tälläisellä tempulla olisikaan saanut otsis-innon taltutettua. Olen päättänyt, että otsista en enää koskaan itselleni leikkaa yksinkertaisesti vain siitä syystä, että olen aina kyllästynyt siihen parin viikon jälkeen ja kasvattaminen vaatiikin sitten taas pitkää pinnaa. Mutta voi plääh, ei tämä ollut minun juttuni.

Otsatukaton elämä jatkukoon! :D

IN ENGLISH : Hey guys! Even though making this tutorial didn’t go as planned, I wanted to share it with you if you want to try it. Making bangs is possible without the scissors, but if you have multicolored hair like I have, it is pretty difficult. If you have any tips and tricks for making bangs, please share them in the commentbox!


Posted in kauneus and tagged by NOORA.