HELMIKUUN LEMPPARILOOK : LAUKKU TURVAVÖISTÄ!

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti


TAKKI KAPPAHL  VILLAHUIVI NOSH *saatu  FARKUT MONKI  LAUKKU GLOBE HOPE *saatu  KENGÄT VAMSKO


Suosikkitakki -70% alennusmyynneistä, hurmaavan suloinen vaaleanpunainen villahuivi ja ylijäämäturvavöistä tehty laukku: niistä on helmikuun suosikkilook koottu!

Tätä asua voisi kutsua sekä helmi- että maaliskuun lempparilookiksi, sillä olen suunnannut samaisessa lookissa jo tässäkin kuussa lukuisia kertoja liikenteeseen. Viimeksi eilen totesin ääneen, että elämme sitä aikaa vuodesta, kun pukeutuminen on vaikeaa – aamuisin töihin kävellessäni on pakkasta, iltapäivällä aurinko lämmittää kotiin palatessa jo kovastikin! Siispä olenkin todennut kerrospukeutumisen olevan järkevää.

Sain Noshilta talvella mansikkasmoothien värisen Hertta-villahuivin kaulaani ja voinkin rehellisesti todeta sen olevan yksi käytetyimmistä asusteistani. Huivi on todella lämmin, sen sävy sopii osaksi monenlaisia asuja ja huivi on täydellinen lämmike pakkasaamuihin. Olen yhdistänyt sen lukuisia kertoja esimerkiksi juurikin kuvissa näkyvään Kappahlin takkiin, jonka ostin pari kuukautta sitten Kappahlista hurjasta alesta. Takki oli loistava hankinta; etsin pitkään yli polven ulottuvaa kaunista villakangastakkia ja onni osui kohdalleni tammikuussa. Tätä takkia on tullut käytettyä paljon!

Tämän asun todellinen helmien helmi lienee kuitenkin laukku, joka on melkoinen katseenvangitsija. Osallistuin helmikuussa Globe Hopen järjestämään tapahtumaan, josta sain valita itselleni haluamani laukun heidän uusimmasta mallistostaan. Olen jo vuosia ihastellut brändin tuotteita ja ollut todella vaikuttunut heidän käyttämistään valmistusmateriaaleista: tämäkin Hilla-laukku on nimittäin valmistettu 2-laatuisesta ylijäämäturvavyöstä, joka ei päätynyt alkuperäistarkoitukseensa. Harmaan helmiäinen laukku on punottu käsityönä Suomessa. Kestävä, kaunis ja ympäristöystävällinen aarre, joka sopi täydellisesti tähänkin asuun!

Maaliskuu on kiitänyt hurjaa vauhtia jo miltei puoleenväliin ja kun kalenteria selaa muutaman viikon eteenpäin, alkaa kevät jo olla täällä. Hurjan ihanaa – aurinkoa, hiirenkorvia ja lämpöä on alkanut jo pikkuhiljaa kaivatakin! 


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | 1 vastaus

TALVILOMAN TÄHTIHETKET KUVINA

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Kiitos talviloma 2024, olit yksi elämäni parhaista lomista. 

Suuntasimme hiihtolomaviikkoa kohti ilman mitään suunnitelmia. Tiesimme jo etukäteen, että molempien viikko tulisi sisältämään myös jonkin verran töitä, joten päätimme, että suunnitelmia tehdään ex tempore-fiiliksellä. Ja se jos mikä oli loistava idea!

Loma starttasi ihanasti serkunpojan syntymäpäivillä. Kyselette minulta usein lahjaidiksiä kummilasten paketteihin, joten tässä jälleen vinkki: Squishmallows-pehmolelut tuntuvat olevan nyt todellinen hittilahja, ja pehmolelun kaveriksi on kiva askarrella omatekemä kortti hahmoa mukaillen. Tällä kertaa pakettiin päätyi pörriäinen ja Blaan huppari ja sama hahmo seikkaili tiensä myös korttiin. 

Maanantai-iltana päätin toteuttaa pitkäaikaisen suunnitelmani ja nappasin Matin treffikaveriksi leffaan. Emme ole käyneet _vuosikausiin_ yhdessä elokuvissa ja talviloma jos mikä on otollinen ajankohta leffahetkelle. Elokuvaksi valikoitui Luottomies ja puolentoistatunnin rentoutuminen leffateatterin uumenissa oli juuri sitä mitä loman alkuun kaipasin. 

Toinen tavoitteeni lomalle oli käydä tutustumassa remontoituun ja vasta uudelleen avattuun Tampereen Taidemuseoon. Tiistaina otimmekin siis äitini kanssa suunnaksi museon ja kävimme ihastelemassa etenkin Tuula Lehtisen With Pleasure-näyttelyn helmiä. Hurmaavat teokset ihastuttivat meitä kovasti ja remontoitu museo tarjosi upeille taideteoksille nyt kauniin miljöön.

Viikko jatkui juhlavissa tunnelmissa, kun juhlistimme loman aikana myös rakasta kummityttöämme ja suuntasimme hänen kanssaan Särkänniemen Akvaarioon. Tuo taianomainen vedenalainen maailma ihastutti koko seuruetta ja lyhyt visiitti Särkänniemeen oli loistavaa talvilomapuuhaa. Sankaritar vietiin juhlalounaalle myös La Famigliaan, jossa todella huomaavainen henkilökunnan jäsen teki koko seurueeseen vaikutuksen koristelemalla pikkumimmin jälkkäriannoksen syntymäpäiväkynttilällä.

Perjantaina oli seuraavan juhlapäivän vuoro, kun vietimme Matin kanssa vuosipäiväämme. Jouduin aivan laskeskelemaan, että tuleeko yhteisiä vuosia tosiaan kasaan jo 15! Juhlimme merkkipaaluamme meille ominaiseen tyyliin ja suuntasimme lauantaina Ilveksen matsiin Areenalle. Timanttisen hyvä lopetus lomalle.

Lomailtiinko sillä suunnalla? Nyt kohti uutta viikkoa JA MAALISKUUTA!

Ps. Loman aikana tapahtui myös koukuttuminen punajuuritortillalättyihin – käsittämättömän hyviä ja söpöjä lautasella!


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina , , | Vastaa