AIVASTAVA SNOOPY & KARAOKEA LAULAVA KEIJUKAINEN

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Emme ole ikinä valaneet Matin kanssa uuden vuoden tinoja, mutta tänä vuonna löysin niin mielenkiintoisen vaihtoehdon tuolle perinteelle, että päätimme testata millaisia ennustuksia mehiläisvahalla olisikaan tarjota tulevalle vuodelle. Marketista hankkimani Onnenapilat ovat nimittäin mehiläisvahasta valmistettu ekologinen vaihtoehto uuden vuoden tinoille; vahan voi käyttää tinan lailla uudestaan ensi vuonna ja efekti on sama kuin tinassa, kun sulatetun vahan kaataa kylmään veteen!

Mehiläisvahan sulattaminen on myös huomattavasti tinan valamista turvallisempaa. Vaha sulaa jo 65 asteessa ja näin ollen sen sulattamiseen ei tarvita kuin vesihaude. Sulanut vaha kaadetaan kylmällä vedellä täytettyyn tiskialtaaseen ja valmis ”ennustus” pompsahtaa veden pinnalle jähmetyttyään.

Toki näitäkin taideteoksia voi tulkita tinojen tavoin niiden varjoja tutkiskelemalla. Tekniikkamme vahojen veteen kaatamisessa oli selvästi melko erilaiset, sillä Matin tuotos oli kuin upea merenpohjassa elävä koralli siinä missä omani oli melkoinen kasa kiehkuraa. Varjokuvissa oli siis hurjasti eroa.

Äitini näki Matin vahateoksessa karaokea laulavan kikkuratukkaisen ja pitkäleukaisen keijukaisen viittoineen ja minun ennustukseni tulevalle vuodelle määriteltiin aivastavaksi Snoopyksi, jonka nenästä kasvaa kukkanen.

Että näillä mennään. Mitähän tähän nyt sitten oikein sanoisi.


Posted in lifestyle | Tagged , | 8 Replies

JOULUPAKETIT AUKI!

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Jaoin eilen Instagramissa kuvan uudesta ihanasta laukustani, jonka löysin kuusen alta aattona. Tuon jälkeen useampi teistä lähetti minulle viestin toivoen kovasti blogin puolelle postausta siitä, mitä kaikkea paketeistani tänä vuonna löytyikään. Virallisen pakettipostauksen sijaan ajattelin kuitenkin ripotella joulun aarteita useampaankin postaukseen sitä mukaa, kun ehdin ottaa lahjojani käyttöön – sain läheisiltäni aivan ihania lahjoja, tontut olivat selvästi olleet ikkunan takana korvat höröllä, kun paketeista jokainen oli niin kovin mieluinen! Mikä ihaninta, paketeista löytyi niin elämyksiä, syötäviä herkkuja kuin secondhand-juttujakin, ja oli niin kovin huomaavaista, että pakettien sisältöjä oli valittu suurella sydämellä ja juuri minua ajatellen. Vaikka tärkeintä joulussa onkin tunnelmasta nauttiminen yhdessä rakkaiden kanssa, on pakettien vaihtamisessakin aina se oma jännityksensä.

Koska Instagramissa vilahtanut laukku oli lahja rakkaalta avomieheltäni, päätin kertoa häneltä saamistani lahjoista hitusen enemmän. Koska Matti, oi Mattiseni, olet aivan timanttisen hyvä hankkimaan lahjoja!

Kun Pupulandian Jenni julkaisi oman asustemallistonsa Stockmannilla, tiesin heti, että tuo aikaa ja käyttöä kestävä musta nahkalaukku tulisi joskus olemaan osa laukkukokoelmaani. Taisin tuolloin mainita asiasta myös Matille, joka oli poiminut vinkin talteen ja kipaissut välittömästi ostoksille. Fiksuna miehenä hän oli päätellyt, että laukku kannattaa käydä hankkimassa HETI (, koska kukapa ei tarvitsisi mustaa nahkalaukkua!?). Yllätys oli kuitenkin suuri lahjaa avatessani, en olisi ikinä uskonut, että hienovarainen vihjaukseni on laitettu jo marraskuussa korvan taakse.

Hämmästykseni vain kasvoi, kun laukun sisältä löytyi vielä kaiken kukkuraksi kenkälaatikko, joka kätki sisälleen ne _jäätävän_ hienot Filan lenkkarit, joita olin fiilistellyt jo kerran jos toisenkin kenkäkaupassa. Säikähdin ensin, kun boksissa luki koko 39, mutta Matti oli ottanut tästäkin asiasta selvää. Tässä lenkkarimallissa kun kannattaa ehdottomasti valita yhtä kokoa suurempi kenkä kuin normaalisti. Vakuuttavaa toimintaa Masa, well done!

Uusi vuosi startataan siis uusi laukku olalla ja upouudet valkoiset lenkkarit jalassa. Menin aivan pähkinöiksi tällaisista toivelahjoista! Oliko teillä pukki ollut kuulolla vai pääsikö hän yllättämään odottamattomilla paketeilla?

Psst. Jos jäit kaipailemaan kuusen alta kosmetiikkaa ja kauneustuotteita, kannattaa käydä jättämässä arpalippu nopeasti tähän arvontaanyksi paketti odottaa vielä joulukuusen alla yhtä teistä!


Posted in lifestyle | Tagged , , | 6 Replies

KOIRAMAISET JOULUTERKUT

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Iloista joulua rakkaat virtuaaliset ystäväiseni –
olen kuullut huhuja, että kaipaatte koiramaista materiaalia blogini puolelle vähintään yhtä paljon kuin minäkin, tässä siis terveiset siskonpojilta, Igor & Uljas toivottavat kaikille lempeää joulua!

Voikaa hyvin, halikaa rakkaitanne, herkutelkaa ja nauttikaa. <3


Posted in lifestyle | Tagged , , | 6 Replies