Keinuttelin viikonloppuna Matin kotitalon tuvassa ja katselin ulos ikkunasta syksyistä maisemaa. Ikkunan edessä on myös nojatuoli, sellainen hurjan mukava ja korkeaselkäinen tuoli, jonka päällä on usein viltti. Niin monen sadonkorjuun aikana tämä maajussin morsian on katsellut ulos tuosta samasta ikkunasta tuossa samaisessa keinutuolissa keinuen. Seuranaan pörröinen ystävä, joka piti vahtipaikkaansa juurikin tuossa samaisessa nojatuolissa, jolla ei nyt istunut kukaan. Pienikin ulkoa kantautuva ääni sai tuon rakkaan vahdin ponkaisemaan kahdelle jalalle tuolin selkänojaa vasten, jotta se huomaisi heti, jos isäntä palaisikin kotiin peltotöistä tai saati jos taloa kohti marssisikin kutsumattomia vieraita. Niille se kertoisi äänekkäästi, mutta häntä heiluen, olevansa paikalla.

Viime viikonloppuna tuo tuoli oli kuitenkin tyhjä. Sen vieressä, lipaston päällä, oli vain kuva muistuttamassa tuosta rakkaasta ystävästä. Kuvassa Eppu istuu lempipaikallaan, ikkunan edessä olevassa nojatuolissa. Ensimmäinen sadonkorjuu maalla ilman Eppua.

Eppu olisi täyttänyt eilen 9 vuotta. Jaoin pienen videopätkän syntymäpäivän kunniaksi Epusta Instagramin puolella, ja sain aivan valtavan paljon viestejä teiltä, jotka olette menettäneet joko hetki sitten tai jo jokin aika sitten lemmikkinne. Tuntuukin siltä, että tämä kipeä asia yhdistää saman kokeneita. En osannut lohduttaa kuin sanomalla, että suru kyllä helpottaa ja kyyneleetkin kuivuvat, mutta menetyksen käsittelemiselle on annettava aikaa.

Lopulta huomaat jo katselevasi ystäväsi kuvaa lipaston päällä hymy huulillasi.