HELMIKIRJAT X 4

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

Tein vain yhden uuden vuoden lupauksen vuoden 2024 astuessa kuvioihin: LUE ENEMMÄN KIRJOJA! Kirjojen lukeminen on ollut rakas harrastukseni aina siitä lähtien, kun 4-vuotiaana opin lukemaan, mutta viime vuosina tuolle tärkeälle asialle on jäänyt aivan liian vähän aikaa. Niinpä päätin vuoden vaihtuessa, että tänä vuonna raivaan kirjoille enemmän aikaa. Helmikuu on vasta puolessa välissä, mutta tässä kuussa eteeni on osunut niin herkullisia ja hurjia kirjoja, että haluan vinkata niistä myös teille. Nämä teokset ovat todellisia helmiä!

[1] Sara Parikka, Mutkatonta ja maukasta : Olen elämäni aikana hankkinut korkeintaan kaksi ruuanlaittoon liittyvää teosta. Tämä on niistä toinen ja tuorein. Saran kirjan visuaalinen maailma on kaunis ja reseptit sellaisia, jotka on ihan-oikeasti-helppo valmistaa. Raaka-aineita ei tarvita hurjasti, monet löytyvät kuiva- ja jääkaapista jo valmiiksi, ja keittiössä ei tarvitse hikoilla tuntikausia. Kirjan sivuilta löytyy uusia ideoita, joista muutamat ovat jo jääneet suosikkiruokiemme listalle!

[2] Stephen King, Holly : Myönnän, että jätin Kingin teoksen Uinu, uinu lemmikkini jokin aika sitten kesken, sillä se oli omaan makuuni aivan liian karmeaa luettavaa. Juoni tuli uniini asti ja jo pelkästään kirjan kansi herätti vilunväreitä. Siispä epäröin hieman Hollyn aloittamista. Tämänkin teoksen juoni on karmaiseva, mutta Hollyn kerronta vei mukanaan ja keskiössä oli katoamistutkinnan eteneminen, eivät karmaisevat lemmikit (erehdyin vielä katsomaan Uinu, uinu lemmikkini-leffan trailerinkin – virhe!). Rikokset olivat hurjia ja jännitettävää toki riitti tässäkin, mutta uniini asti Hollyn tarina ei sentään hiipinyt. Tämän lukukokemuksen jälkeen saatan antaa Kingille vielä toisenkin mahdollisuuden.

[3] Lucinda Riley, Kuolema Sisäoppilaitoksessa : Lucinda Riley on varmasti monelle tuttu Seitsemän sisarta-kirjasarjasta, mutta bongattuani tämän uutukaispokkarin, halusin ehdottomasti tutustua Rileyn tuotantoon laajemmin. Seitsemän sisarta-sarjasta luin neljä kirjaa ja kaipasin hieman vaihtelua. Kuolema sisäoppilaitoksessa osoittautui melko perinteiseksi rikosdraamaksi, josta kylläkin paistoi läpi Rileyn tuttu kirjoitustyyli. Vaikka pidin kirjasta, luin sitä melko pitkään, enkä missään vaiheessa oikeastaan koukuttunut tarinaan. Plussaa mielenkiintoisesta kerronnasta ja juonesta, miinusta henkilöhahmojen määrästä – välillä jouduin palaamaan teoksessa takaisinpäin tsekatakseni kuka olikaan kuka! Mikäli olet Riley-fani, uskoisin sinun pitävän tästä.

.. pieni välihuomautus tässä kohtaa – katsokaa kuinka suloisen kirjanmerkin ostin! Setissä oli kolme Liisa Ihmemaassa-tarinasta tuttua hahmoa ja nämä ovat supernäppäriä. Pieni merkki pysyy hyvin paikoillaan magneetin avulla.

[4] Salla Salmela, Minä menen lääkäriin : Ostan lähipiirini pikkumuruille usein kirjalahjoja. Salla Salmelan Minä menen lääkäriin valikoitui pakettiin tällä kertaa sen hurmaavan kuvituksen (Tiina Konttila) ja tärkeän aiheen vuoksi. Jos lääkärissä käynti jännittää perheen pienimpiä, tämä kirja valmistelee pikkuisia käyntiä varten lempeästi ja lämpimästi. Kirjassa olevat sankarikortit ovat varmasti hitti ja mikä ihaninta, kirjassa on myös paljon mielenkiintoista tietoa. Rohkaiseva kirja on hyvä lisä lasten kirjahyllyyn! Saatoinpa lukea sen itsekin läpi ennen pakettiin käärimistä.

Mutta nyt haluan kuulla sinun helmikuun kirjavinkkisi! Mihin opukseen kannattaa tarttua seuraavaksi?

Ps. Ystäväni Iinan blogista löytyy aivan mahtava kirjahaaste vuodelle 2024mikäli siis kaipaat inspiraatiota ja ideoita lukemisen saralla, hyppää mukaan haasteeseen!


Kategoriat: ruoka | Avainsanoina , , | Vastaa

MITÄ SYÖTÄISIIN? TOFUPASTAA!

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

TOFUPASTA

Mitäs tänään syötäisiin? Ammottaako kauppalista tyhjyyttään ja ideat ovat kadonneet pakkasten kanssa? Kas tässä herkku, joka valmistui jääkaapin jämistä ja jonka lopputulos osoittautui niin herkulliseksi, että koko pasta katosi pannulta heti valmistuttuaan. Kannattaa koittaa, vaikka tofua et usein olisi valmistanutkaan; ruokapöydässä istui nimittäin eräs, joka ei myöntänyt olevansa tippaakaan tofufani, mutta totesi lopuksi tämän olevan yksi parhaista pastoista, joita on koskaan syönyt. Ja hyväähän se olikin.

Ostoslistalle: täysjyväspagettia, kesäkurpitsa, porkkanoita, marinoitu Jalotofu, tomaattia, korianteria, kermaa

Heitä rohkeasti pastan joukkoon sitä mitä jääkaapin vihannesosastosta löytyy – paprika, kukkakaali ja parsakaali sopivat tähän herkkuun myös mainiosti!

tofupasta

Laita spagetit kiehumaan ja murenna tofu sopivankokoisiksi palasiksi pannulle. Ruskista öljyssä paistinpannulla. Lisää joukkoon suikaleiksi siivutettua kesäkurpitsaa sekä kuorittua porkkanaa. Heitä joukkoon myös kourallinen puolitettuja minitomaatteja. Kun pasta on valmista ja valutettu, lisää ne mukaan pannulle. Mausta vielä paprikamausteella ja suolapippurisekoituksella. Sekoita ja lisää joukkoon reilun desin verran ruokakermaa. Viimeistele tuoreella korianterilla. 

Ja siinä se! Herkullinen annos valmistuu vartissa ja kerran kokeiltuasi voin miltei vannoa, että tämä resepti tulee käyttöön useamman kerran. Herkullisia kokkailuhetkiä siis sinne!

jalotofu marinoitu


Kategoriat: ruoka | Avainsanoina , | Vastaa