JÄÄTÄVÄN HIENO KAKKU

Vietin eilen syntymäpäiviäni, ja ne taisivat olla yhdet parhaista syntymäpäivistäni ikinä. Rakkaat poikkesivat kahville, saivat minut itkemään liikutuksesta peräti kolmesti illan aikana, olivat hankkineet aivan ihania syntymäpäivälahjoja ja yllätys toisensa perään sai minut niin onnelliseksi, että olisin täyttänyt 29 vuotta jo aikoja sitten, jos olisin tiennyt sen olevan näin mukavaa. Kyllä kannatti vanheta!

Haluan kertoa teille vielä myöhemmin muutamasta lahjasta, jotka sain, mutta ihan ikioman postauksensa ansaitsee myös illan herkullisin yllätys. Tämä Wannabe-Disneyprinsessa sai nimittäin ystäviltä lahjaksi elämänsä upeimman syntymäpäiväkakun.

Se oli suorastaan jäätävän hieno.

Mattihan siis kielsi minua tekemästä itse kakkua syntymäpäivilleni, ja pelkäsin kröhöm.. siis oletin, että Matti aikoo prinssinä väsätä minulle ihan itse kakun. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan hän oli saanut ystäväperheeltämme vähän vihiä siitä, että perheen taitava äiti tekisi minulle kakun lahjaksi.

Hennan mielettömän hienoja kakkuluomuksia voit käydä ihastelemassa Hennan Instagramissa (@mmehuli), mutta varoituksena on etukäteen sanottava, että näitä kakkuja ei sitten herkkulakkolaisten kannata käydä vilkuilemassa. Sen lisäksi, että kakut on taidokkaasti tehty, ne ovat myös superherkullisia. Olafia en antanut kenenkään pistellä poskeensa, mutta muuten Elsa katosi lautaselta vieraiden suuhun heti, kun olin saanut sen kuvattua.

Ja kuvaillessa sitten vierähtikin tovi, kun halusin olla varma siitä, että tästä kakusta jää kameraan muisto ihan joka kulmasta kuvattuna!

Kiitos Henna, ja tietysti myös K, N & N. Tätä synttärikakkua en unohda ikinä.

enkku2-1-1-1

I got the most stunning birthdaycake yesterday. I have never seen anything like this. Thank you so much @mmehuli and the family.


Posted in and tagged , by CURIOUSNOORA.