HÄIDEN SÄVYINEN HUULIPUNA

P8274885 P8274902 P8274889

Elokuun viimeinen viikko käynnistyy än yy tee NYT! Samalla starttaa käyntiin myös pikkusiskoni unohtumaton hääviikko – tämä viikko huipentuu siis melkoisiin juhliin!

Kävin tekemässä perjantaina pienen hankinnan häitä varten. Vaikka olinkin alunperin kaavaillut häävierasmeikkiini jo kaikki tuotteet, päätinkin lopulta käydä vielä Sokoksella tekemässä pari ostosta. Lompakostani löytyi nimittäin vielä Blockfest-ranneke viime viikonlopulta, jolla saisi elokuun loppuun asti -20% alennusta Sokokselta myös meikeistä. En siis voinut vastustaa kiusausta käydä hankkimassa itselleni erästä aarretta, johon ihastuin jo silloin, kun ostin itselleni tämän tulikuuman paletin.

P8274881 P8274894 P8274876

Alennuksesta huolimatta en ole koskaan aikaisemmin ostanut näin kallista huulipunaa. Syynä on lähinnä se, että unohdan huulipunan useimmiten laukkuuni enkä muista lisätä sitä meikkiini. Häitä varten halusin kuitenkin panostaa ja löytää käsilaukkuuni huulipunan, jota ei koko ajan tarvitsisi olla lisäilemässä huulille. Urban Decayn persikkainen Fuel osoittautui niin kauniiksi ja pehmeäksi syyssävyksi, että valintani oli lopulta selvä. Olen edelleen arka huulipunienkäyttäjä, mutta tällä herkulla lopputuloksesta saa juuri sopivan voimakkaan. Eikä Urban Decaytä suotta kehuta, puna pysyy huulilla äärimmäisen hyvin!

Limited Edition Vice Lipstick-huulipuna on myös aivan omaa luokkaansa huulilla. Se levittyy tasaisesti, on runsaspigmenttinen ja on huulilla voidemaisen pehmeä. Sattumalta olin myös oikeaan aikaan liikenteessä, sillä Sokoksen myyjältä kuulin, että tämä puna on ollut huippusuosittu ja limited edition-versiota ei montaa enää ole jäljellä. Joten, kipin kapin ostoksille jos pehmeän syysauringon sävyinen elokuun puna on vielä hakusessa.

Iso viikko luvassa, nyt punaa huuliin ja kohti viikon seikkailuja!

P8274897 P8274904


Posted in and tagged , by CURIOUSNOORA.