PAPARAZZIKUVIA OMASTA HÄÄTYYLISTÄNI

P9025415 IMG_7518 IMG_7600IMG_7535

Näin vauhdikkaita asukuvia ei hetkeen ole blogissa näkynytkään. Pönötyskuvien sijasta näette näiden tilannekuvien kautta kuinka hyvä valinta tuo pitsimekko lopulta olikaan sisareni häihin – se oli täydellinen mekko valokuvaamista ajatellen, se yllä pystyi kirmaamaan nurmikolla pikkuisten kanssa, kun Roosan alpakka tuli esiin ja se soveltui erinomaisesti myös muiden häähommien hoitamiseen!

Suunnitelmissani oli, että mekosta olisi hauska saada muistoksi ihan kunnolliset asukuvatkin otettua, mutta vaihtelu virkistää ja siinä vaiheessa, kun häähumu vei mukanaan, en edes muistanut enää ajatusta koko asukuvista. Päivän tavoitteena oli kuvata kamerani täyteen kuvia, joiden kautta hääpari pystyisi palaamaan tämän tärkeän päivän tunnelmaan vielä vuosienkin päästä. Mutta ei näistäkään kuvista toki fiilistä puutu; päinvastoin, harvoin näin aitoja hymyjä ja riemuja allekirjoittaneesta tallentuu asukuviin.

P9025410 IMG_7533IMG_7602

Ostin häämekkoni siis Asokselta ja vaikka alun perin hieman pähkäilinkin sitä, pitäisikö mekkoa hitusen pienentää, päätin lopulta jättää korjaukset tekemättä. Hieman löysempi malli soveltui erinomaisesti etenkin valokuvaamiseen, sillä pystyin huoletta nostelemaan käsiä eikä mekko kiristänyt tai puristanut mistään. Helma oli sopivanmittainen ja olen melko varma siitä, että juhlin vielä joskus toistekin juuri tämä sama mekko ylläni. Ihastuin siihen lopulta kovasti!

Kokonaisuuden mielestäni viimeisteli tuo ihana Kirsin tekemä yksinkertainen, mutta valtavan kaunis ja juhlava kampaus (postauksen Roosan hääkampauksesta löydät täältä!), johon tykästyin niin, että haluan heti seuraaviin juhliin siitä uusinnan. Koska tiesin, että maalaishäihin ei välttämättä kannata suunnata korkkareissa ainakaan valokuvaajana, valitsin jalkaani pienellä korolla varustetut kultaiset 10 euron H&M-kengät, jotka mielestäni sopivat mekkoon ja Suoma-laukkuuni kauniisti. Lopputulos oli noorannäköinen, viihdyin siinä mainiosti ja mekkokriisin poteminen oli lopulta aivan turhaa.

Näiden tilannekuvien myötä toivotan kaikille mukavaa iltaa – kiitos vielä mamille ja Matille näistä paparazzikuvista! <3

IMG_7515


Posted in and tagged , by CURIOUSNOORA.