NORPAN YSTÄVÄKIRJA

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Täytin jokin aika sitten ihastuttavan Neiti F:n ystäväkirjaa ja fiilistelin sitä, kuinka tykkäsinkään pienenä tällaisia täytellä. Niinpä istahdin koneen ääreen, kirjoitin ylös ensimmäiset kysymykset, jotka mieleeni tulivat ja vastasin itse omiin kysymyksiini. Ystäväkirjan kysymykset saa toki kopioida myös omaan blogiinsa, mutta jätä minulle linkki postaukseesi tuonne kommenttiboksiin. Vähintään yhtä mukavaa on toisen vastausten lukeminen kuin omien kirjoittaminen!


Lempinimi? Kenties kaikista yleisimmin käytetty lempinimeni on tällä hetkellä Norppa. Tosin moni kutsuu minua myös Nooran sijasta Näppiläksi ja ystäväni Karoliinan kautta kutsumanimiksi ovat muotoutuneet myös Norppis ja Näppis.

Mitä teet ensimmäisenä, kun saavut kotiin? Nostan postit lattialta.

Kuinka monessa maassa olet käynyt? Italia, Ranska, Saksa, Espanja, Iso-Britannia, Tsekki, Viro, Ruotsi ja Amerikka on jo nähty. Yhteenlaskettu lukumäärä lienee siis yhdeksän. Suurimpaan osaan näistä voisin matkata tosin uudemmankin kerran.

Kolme sanaa, jotka tulevat mieleesi sanasta marraskuu? Mörkö, kurpitsa ja Matti (=koska synttärit marraskuun lopussa).

Ensimmäisen lemmikkisi nimi? Ensimmäinen lemmikkini saattoi olla kultakala nimeltään Pärsky, joka tietenkin sai nimensä Pieni Merenneito-leffasta. Pärsky oli valtavan suuri, ehdottomasti akvaarion kingi.

Iskelmätähtinimesi on (toinen nimesi ja äitisi tyttönimi)? Johanna Palomäki.

Mitä syöt iltapalaksi? Kovin usein esimerkiksi näkkileipää ja jugurtin, toisinaan smoothien ja pähkinöitä.

Lapsuuteni lempilelu oli? Norsu. Parhaat päivänsä nähnyt vihreä norsu on edelleen tallessa. Oli pienen katastrofin paikka jos Norsu unohtui esimerkiksi päiväkotiin.

Ketä haluaisit halata juuri nyt? Kaveriani, joka menehtyi muutama päivä sitten.

Mihin reality-ohjelmaan voisit kuvitella osallistuvasi? En voisi kuvitella totta puhuen osallistuvani mihinkään realityohjelmaan, mutta jos olisi PAKKO valita, valitsisin Big Brotherin. Tai jonkin visailukisailu – vaikkapa The Wallin! Mutta sitä ei taideta laskea realityksi.

Biisi, joka saa sinut herkistymään? Mä haluan olla nyt niin tylsimys, että en edes yritä keksiä mitään muuta vastausta kuin My heart will go on.

Tavara, jolla on sinulle eniten tunnearvoa? Vastaisin tähän varmaankin kihlasormukseni, mutta kappas tosiaan, sehän hukkui alkuvuodesta ja tekikin sitten sellaisen katoamistempun, että tuskinpa enää ikinä löytyy. Tänä on ollut sellainen vuosi, joka on taas muistuttanut siitä, että tavara on vain tavaraa. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin materia.

Tasan 24 tunnin päästä olet..? Toivottavasti pitkästä aikaa ihan-vaan-kotosalla.

Sanonta, jota inhoat? Totannoinnii.

Terveiset blogisi lukijoille? Näytetään marraskuun mörköpimeydelle C-vitamiinin ja kirkasvalolamppujen voimin, että tämän harmaan kuukauden läpirämpiminen on aivan piece of cake. Hyvää oloa kaikille!


Otimme parisen viikkoa sitten kuvia yhdessä Kristan ja Karoliinan kanssa, ja olin aivan fiiliksissä siitä, että pääsin pitkästä aikaa itse osaavan ammattilaisen kameran eteen ja saimme aivan ihania kaverikuvia Karon kanssa itsellemme muistoksi. Kaiken kukkuraksi saimme testailla Kivatin upeita asusteuutuuksia – ihanat villa- ja silkkivillapipot veivät sydämeni ja odotan jo kunnon talvi- ja hiihtokelejä, kun saan saamani tuubihuivin käyttöön!

Mutta nyt, nappaahan kyssärit talteen ja liitä viikonlopun ohjelmaan ystäväkirjan täyttely!


Posted in lifestyle and tagged , by CURIOUSNOORA.