ARKIKUVA 1/52

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Milloin kuva on otettu? Loppiaissunnuntaina 6. tammikuuta 2019 klo 15:21, vuoden ensimmäisen viikon viimeisenä päivänä.

Missä kuva on otettu? Sohvalla kotimme olohuoneessa. Ai mikä ergonominen työasento?! ;)

Mitä kuva esittää? Sunnuntait ovat monesti omalla kohdallani kotityöpäiviä ja kuvaa ottaessani olin juuri saanut viimeiset työt tehtyä. Uusi kalenteri on täydellinen päiväkirja muistojen tallentamiseen ja ilman tietokonetta en tällä hetkellä pärjäisi. Kuvassa on Espresso Housen takeaway-kahvi, joka oli niin valtavan kokoinen, että litkin sitä vielä päästyäni kotiin nopealta reissulta keskustaan ennen duunien aloittamista. Yksi uuden vuoden lupauksistani on pyrkiä siihen, että käytän mahdollisimman vähän kertakäyttöisiä kahvimukeja. Keitän nykyään muun muassa aamukahvit jo kotona ennen töihin lähtöä ja nappaan ne mukaani termosmukiin. Kuvaa ottaessani sain myös kuulla, että olisi kuulemma jo aika luopua glitterillä ja jouluteemalla kuorrutetuista puhelimenkuoristani. Koska loppiainen.

Mitä mietit sillä hetkellä, kun kuva on otettu? Olin fiiliksissä siitä, että sain päivän työt tehtyä jo hyvissä ajoin ja pystyin aloittamaan sohvalla köllöttelyn. Luvassa oli nimittäin viisi jaksoa Love Island Australiaa – just hyvä sunnuntaiohjelma!


Posted in lifestyle and tagged , by CURIOUSNOORA.