ARKIKUVA 8/52

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Milloin kuva on otettu? Kuva on otettu lauantaina 23. helmikuuta, noin kello 11.30, kun maajussini lähti maalle töihin ja minä aloitin työpäiväni kuvaushommien parissa.

Missä kuva on otettu? Kuva on otettu olohuoneemme lattialla. Muovimattolattiamme tarjosi kuvilleni kivan taustan.

Mitä kuva esittää? Kuvassa on todellista behind the scenes-materiaalia. Meillä on aina leikkokukkia pöydällä ja kun ne kuihtuvat, haluan hyödyntää kukat loppuun kuvauksissani. Olin juuri saanut essencen kevätuutuuksia testiin ja mikä olisikaan ollut ihanampi ympäristö kuvata kukkasin koristeltuja paletteja ja kosmetiikkatuotteita kuin ”kukkapelto”. Lopullisen kuvan, joka päätyi Instagramiini voit muuten kurkata täältä.

Mitä mietit sillä hetkellä, kun kuva on otettu? Valokuvaaminen ja ennen kaikkea tuotekuvaaminen on ihanaa. Kuvauksissa pääsen toteuttamaan luovia puoliani, askartelemaan ja väkertämään ja jos lopulta kuvakin onnistuvat haluamallani tavalla, on ahertaminen kaiken sen arvoista. Mietin samalla myös sitä kuinka upeita tuotteita essence lanseeraakaan jatkuvasti markkinoille. Ulkoasu, sisältö sekä hinta ovat enemmän kuin kohdillaan!


Posted in lifestyle and tagged by CURIOUSNOORA.