JUMISSA

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

*Kaupallinen yhteistyö: osa postauksessa esitellyistä hoidoista saatu blogin kautta/ Hyvä Olo Ilona Kaukajärvi.

On sanomattakin selvää, että sitä helposti huolestuu, kun oma kroppa alkaakin yhtäkkiä reistailla. Kummallinen oireilu säikäyttää ja pahimmillaan johtaa jatkuvaan huolehtimiseen. Missä vika? Kenen puoleen kääntyä?

Viime vuoden aikana kävin lääkärissä useammin kuin varmasti koko elämäni aikana yhteensä. Kaikki alkoi erinäisistä korvan oireista, kun toinen korvani naksui ja paukkui, piti kummallista huminaa ja oireet olivat selkeästi yhteydessä siihen kuinka jumissa hartiani olivat. Korvalääkäri ei löytänyt korvastani vikaa, mikä omasta mielestäni oli varsin kummallista, kun korva kuitenkin selvästi oireili. Työterveyslääkäri määräsi minulle lihaksia rentouttavia lääkkeitä, joiden puoleen päätin kääntyä kuitenkin vasta sitten, kun tilanne olisi toivoton. Halusin ensin selvittää ongelman ytimen. Seuraavaksi suuntasinkin sitten hammaslääkärin puheille. Hän havaitsi sekä hampaissani että poskien sisäpinnoilla merkkejä hampaiden narskuttelusta ja suositteli minulle hammaskiskoja. Tämäkin kuulosti niin kovin oudolta; en kokenut olevani stressaantunut eikä Mattikaan ollut kommentoinut minun narskuttelevan öisin. Korvaoireet jatkuivat, huoli kasvoi ja vasta viime syksynä sain tästä kaikesta tarpeekseni. Oireiluun olisi nyt löydettävä pysyvämpää apua. Mikäli kaikki tämä johtuisi stressistä tai niskajumeista, ei jatkuva huolehtiminen ainakaan auttaisi asiassa.

Ensimmäisenä päätin etsiä itselleni osaavan ja ammattitaitoisen hierojan tai fysioterapeutin. Naapuriimme oli juuri avautunut Hyvä Olo Ilona-hoitola, joten päätin varata ajan hierontaan Ilonalle. Voi kuinka silmiäavaava käynti se olikaan! Murheitani kuunneltiin, minua ohjattiin ja opastettiin, sain juuri omille oireilleni sopivaa hoitoa ja lähdin kotihoito-ohjeiden kera kotiin. Kävin vuoronperään sekä Ilonan että fysioterapeutti Janitan hoidettavana, ja jo kolmen käynnin jälkeen, huomasin korvaoireitteni helpottuneen. Samalla olo keveni. Siinä missä googlettelujeni perusteella olin maalaillut jo kauhukuvia, tehokas oireenmukainen hoito oli auttanut.

Olen ollut nyt Hyvä Olo Ilonan asiakas reilun puolen vuoden ajan. Olen käynyt omakustanteisesti fysioterapiassa kerran tai kaksi kuukaudessa ja oireet ovat pysyneet aisoissa. Koska fysioterapia oli auttanut niin huomattavasti niskahartiaseudullani, Ilona ehdotti minulle keväällä, että testaisin myös purentaelimistön fysioterapiaa. Sen kautta pystyttäisiin kartoittamaan tarkemmin, millaisessa kunnossa purentaelimistöni on. Purentaelimistön fysioterapiaan hakeudutaan nimittäin usein juurikin päänsärkyjen, korvaoireiden ja leukaäänien perusteella, ja itselläni narskuttelu aiheuttaa kaikkia edellämainittuja. Myös leukanivelten ja purentalihasten kipu, suun rajoittunut avautuminen tai sulkeutuminen,  ongelmat äänentuottamisessa ja nielemisvaikeudet ovat monesti syynä hoitoon hakeutumisessa.

Fysioterapeutti Janita tutki ensimmäisellä kerralla leukojeni toimintaa tarkasti, kartoitti tilannetta ja kuten hammaslääkärikin, myös hän totesi minun purevan todennäköisesti yöllä hampaitani yhteen. Hoitoon oli siis tarvetta. Purentaelimistön fysioterapiassa kävin kahdesti; hoidon aikana purentalihaksia rentoutetaan käsittelyllä sekä suun ulko- että sisäpuolelta. Leukanivelen toiminnallisuutta kartoitetaan ja monesti hoitoon kuuluu myös niskan käsittelyä. Hoito ei ole kivuliasta, mutta toki tuntuu etenkin silloin, kun jumiutunutta lihasta käsitellään suun sisältä. En kokenut tätä kuitenkaan epämiellyttäväksi ja kun tilanne on yhtä jumiutunut kuin itselläni oli, otin kaiken avun avosylin vastaan. Pieni lihaskipu hierottaessa on kaiken sen arvoista, jos se helpottaa tilannetta. Olennaisena osana tulosten saavuttamisessa on myös se, että toteuttaa itse tunnollisesti harjoitteita, joissa fysioterapeutti ohjaa.

Pääsin testaamaan myös purentaelimistön fysioterapian ohella stressiniskahierontaa. Tämä hoito tuki erinomaisesti aiempaa fysioterapiaani, ja hoito laukaisi tehokkaasti lihasjumeja niskahartiaseudun tienoilta. Kipupisteiden käsittely ja hoidossa käytettävän erikoisöljyn yhteisvaikutus oli tehokas ja suosittelenkin tätä kaikille meille näyttöpäätetyötätekeville, jotka kaipaavat niskahartiaseudulleen nopeaa ja tehokasta apua jo yhdellä käyntikerralla. Stressiniskahieronta ja purentaelimistön fysioterapia toimivat kombona täydellisesti ja koin hoitojen tukevan hyvin toisiaan. Hoitojaksoni täydentyi vielä lopuksi purentalihashieronnalla. Purentalihashieronta eroaa purentaelimistön fysioterapiasta siinä, että hoidossa keskitytään lihasten käsittelyyn ja hierontaan. Tästä hoidosta oli välittömästi apua jumiutuneille kasvojen alueen lihaksille.

Kun kummalliset oireet ovat alkaneet helpottua, myös mieli on keventynyt. Oireet eivät ole täysin poistuneet, mutta olen saanut niille syyn ja oppinut lukemaan itseäni paremmin. Mitä enemmän stressi painaa mieltä, sitä nopeammin hartiat nousevat korviin ja osaan jo tiedostaa, milloin oireitakin todennäköisesti ilmenee enemmän. Kun herään levottoman yön jälkeen ja leuat tuntuvat jumisilta, monesti myös korvassa alkaa tapahtua. Askel askeleelta suunta on koko ajan parempaan päin.

Tällä viikolla kävin myös vielä hammaslääkärin vastaanotolla ja harkitsen nyt fysioterapian tueksi myös hammaskiskojen käyttöönottoa. En koe olevani stressaantunut, mutta ehkäpä sellainen positiivinenkin kiire näkyy sitten öisin hampaiden narskutteluna. Samalla aion jatkaa Hyvä Olo Ilonan asiakkaana. Itsestään pitää pitää hyvää huolta.


Siksi suosittelenkin, että tartut tarjoukseen,  jonka Hyvä Olo Ilona lukijoilleni räätälöi. Saat yhdestä EDELLÄ MAINITUSTA (purentaelimistön fysioterapia, stressiniskahieronta, purentalihashieronta) hoitokäynnistä Kaukajärven toimipisteessä (Santaharjuntie 41, 33710 Tre) -20% alennuksen (koskee sekä uusia että vanhoja asiakkaita) mainitsemalla aikaa varatessasi lisätietokohdassa, että olet bongannut tarjouksen blogistani. Huomioithan, että alennus koskee vain Kaukajärvelle varattavissa olevia aikoja. Tarjous on voimassa 30.6. asti. Ajan voit varata täältä.


Kohti parempaa kesää ja hyvää oloa – kiitokset Hyvä Olo Ilonan tiimille avusta!


Posted in lifestyle and tagged , , by CURIOUSNOORA.