KUN SAIN VALITA MEKON UNELMIEN REKILTÄ

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

*Mekko saatu: Ivana Helsinki

Tiesittekö, että Ivana Helsinki Housen yhteydessä on Leninkilainaamo, josta voi käydä lainaamassa maksua vastaan itselleen uniikin mekon, esimerkiksi tämän upean ja ainutlaatuisen sulkamekon, jossa kuvasin Karoliinaa viime viikolla? Meinasin pökertyä ihastuksesta, kun astelin sisään tuohon upeaan huoneeseen, jonka rekeillä roikkui tuttuja mekkoja catwalkeilta. Niitä upeita luomuksia, joita olin ihastellut muotilehtien sivuilla. Ja kuinka ihana ajatus, että Leninkilainaamon kautta tarjoutuu mahdollisuus pukeutua lainattuun mekkoon omissa tärkeissä kemuissa. Ajatus on myös äärimmäisen käytännöllinen. Miksi hankkia uusi mekko vaatekaappiin, kun voi käydä sellaisen myös lainaamassa jostakin.

Päivämme Ivana Helsingin vieraina huipentui siihen, että saimme valita myymälän rekeiltä itsellemme uudet mekot. Valinta oli vaikea, suorastaan mahdoton, sillä takana on monen monta vuotta historiaa Ivana Helsingin fanina ja tilanne olikin kuin suoraan unesta. Edessäni roikkui toinen toistaan kauniimpia mekkoja, mutta valintani saattoi tosin lopulta olla hieman yllättävä.

En ole autoihminen, enkä edes oikeastaan käytä vihreää väriä, mutta nähtyäni tämän maximekon, olin myyty. Tämä oli ensimmäinen mekko, jota sovitin ja lopulta juuri se, joka matkasi kanssani Tampereelle. Redwood-printtinen Laura-mekko on kuin tehty kesän juhliin, mutta myös arkeen ja kuvissa näkyviin kesähetkiin salaisessa puutarhassa. Selkäpuolelta mekko on kauniisti avoin ja materiaali on täydellinen hellepäiviinkin. Juuri tällainen mekko vaatekaapistani on puuttunut! Vaate on selvästi samalla myös onnenmekko, sillä se johdatti minut kotinurkillani olevaan puutarhaan, josta en ollut edes aiemmin ollut tietoinen. Todellinen salainen puutarha siis.

Toivotan kaikille helteisen hurmaavaa sunnuntai-iltaa; tänään takana kuvaukset ja kuten arvata saattaa, hitusen pakkailua! Matti saapuu illalla kotiin Wienistä ja haluan yllättää hänet mahdollisimman monella pakatulla pahvilaatikolla. ;)


Posted in muoti and tagged by CURIOUSNOORA.