MAANANTAIN AJATUKSET X 5

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

(1) Maanantaiaamukin voi alkaa rauhallisesti ja tyynesti, kun heräät jo ennen herätyskelloa ikkunapelleillä tanssivien sadepisaroiden musisointiin. Saako sanoa ääneen rakastavansa sadepäiviä?

(2) Olen ajatellut tänään myös teitä paljon. Eiliseen hääpostaukseen tuli paljon kommentteja ja saitte jälleen kerran tsempattua minua niin, että lannistuneet ajatukset hääpaikkadilemmasta katosivat saman tien taivaan tuuliin. Nyt kompromisseja keksimään!

(3) Vaikka seikkailenkin päivittäin tuntikausia tavalla tai toisella somen maailmassa, yksi parhaista rentoutumiskeinoista on printtilehden lukeminen. Siksi päätinkin hemmotella itseäni syksyn alkamisen kunniaksi ja jatkoin Me Naisten tilaustani. Tällä kertaa ostoskoriin päätyi tosin ex tempore-meiningillä kauniin kantensa vuoksi Trendi.

(4) Miksi en ole jo aiemmin tajunnut, kuinka näppärä konsepti Komeron valmiit ruokaboksit ovat? Boksi sisältää kokki Henri Alénin suunnittelemaan reseptiin KAIKKI tarvittavat tuoreet ja laadukkaat raaka-aineet ja ohjeet ovat niin simppeleitä, että savulohipastaa tai Cape Town-pastaa jaksaa alkaa valmistaa myös maanantaina pitkän työpäivän jälkeen. Ateriakasseja löytyy markettien hyllyiltä, ja voin kertoa, että nämä setit ovat pelastaneet minut jo monelta ”mitäs tänään syötäisiin?”-pähkäilyltä. Vartissa savulohipastaa lautasella – kyllä kiitos!

(5) Reipas puolituntinen koriksen heittelyä ja puusauna, kas siinäpä vasta kombo, joka yrittää tehdä minustakin saunaihmisen.

Onko sinulla ollut hyvä maanantai?


Posted in ruoka and tagged by CURIOUSNOORA.