ARKIKUVA 35/52

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Milloin kuva on otettu? Kuva on otettu elokuun viimeisenä lauantaina vuonna 2019 noin puolen päivän aikaan. Tuolloin vietettiin muuten myös Suomen luonnon päivää.

Missä kuva on otettu? Näsijärven rannalla, vanhempieni kesäpaikan kupeessa.

Mitä kuva esittää? Kuvassa olen minä. Samalla paikalla, jossa ongimme lukuisia kertoja vaarini kanssa. Nuo hetket ovat muuten niitä lapsuuden lämpimimpiä muistoja. Kuten jokunen saattaa muistaakin, osallistuimme vaarini kanssa aina paikallisiin rannaltaongintakilpailuihin, ja vaarin kuoltua olen sitten jatkanut perinnettä yksinäni.

Mitä mietit sillä hetkellä, kun kuva on otettu? Kisa kesti kolme tuntia ja kalasaaliini jäi kovin vaatimattomaksi, juuri ja juuri 48 grammaan. Enää kisassa ei kuitenkaan pääasia ole saalis tai kaulaan saatu mitali, pikemminkin minulle on tärkeää nököttää laiturin nokassa ja muistella isoisääni. Ja kaikkia niitä katastrofeja (koukku kiinni kaislikossa, siima puussa..), joita kisoissa kohtasimme. Nyt nuo tilanteet jo toki naurattavat. Kissat jäivät siis ilman kaladinneriä ja minä ilman mitalia, mutta Suomen luonnon päivä kului perinteitä kunnioittaen.


Posted in lifestyle and tagged by CURIOUSNOORA.