10 VIIMEKSI GOOGLAAMAANI ASIAA

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Bongasin Iinan blogista aivan superhauskan postausidiksen, kun tuo Helsingin kaunokainen (, jonka kanssa emme ole ehtineet nähdä ihan liian pitkään aikaan! <3) oli listannut blogiinsa kymmenen viimeksi googlaamaansa asiaa. Koska Googlea tulee käytettyä suht ahkerasti itsekin, päätin napata ideasta kopin ja kävin läpi omaa sivuhistoriaani – missä sitä onkaan viime aikoina tullut seikkailtua!

[1] ”saarenmaa kartta”

Minulle on tärkeää kartottaa aina jo hieman etukäteen infoa kohteista, jonne olen reissaamassa. Matilla on kenties ollut tähän vaikutusta, sillä hänen kanssaan matkustaessa, mukana on pino opaskirjoja, muistioita ja muuta oleellista matkainfoa, jotta pieninkään tärkeä yksityiskohta ei reissukohteesta jää tsekkaamatta.

[2] ”influenssarokotus 2019 syksy”

Tämä on se aika vuodesta, kun tulen poikkeuksetta kipeäksi. Sen lisäksi, että googlettelin samalla myös infoa eri vitamiineista, päätin tsekata koska influessarokotuksen saa käydä nappaamassa itselleen. Olen ottanut rokotteen useampana vuotena ja tuo kurja tauti on onneksi jäänyt sairastamatta.

[3] ”haiharan kartano häät”

Kuten jo jokin aika sitten kerroin, olemme taas astuneet askeleen lähemmäs häiden järjestämistä. Google-historiani kertookin, että olen viime aikoina käynyt läpi monet sivustot koskien hääpaikkoja.

[4] ”hevospaita”

Vastaani tuli somessa niin kaunis neulepusero, että halusin välittömästi selvittää, mitä muuta tuon ihastuttavan malliston takaa löytyy. Neule, jota koristi valtava hevosen pää jäi kuitenkin tällä kertaa hankkimatta.

[5] ”viisaudenhampaan kirurginen poisto tampere”

Kyllä. On tullut aika ottaa itseään niskasta kiinni ja hoitaa kiukutteleva alaviisuri pois päiväjärjestyksestä.


TAKKI AARRE /*saatu AARREwoman brandrep-yhteistyön kautta  KENGÄT SOWHAT  NEULE ZARA
TRIKOOT BIANCANEVE   LAUKKU H&M


[6] ”hulavanne”

Etsin kuumeisesti pari viikkoa sitten itselleni treenausta varten tarkoitettua painavampaa hulavannetta, mutta verkkokaupat myivät tuotteen suuren suosion vuoksi ei oota. Onneni kuitenkin kääntyi, kun sain vanteen siskoltani lainaksi. Voin kertoa, että vatsalihakseni olivat jo ensimmäisen treenin jälkeen niin kipeät, että jouduin pitämään pari päivää taukoa. Sen jälkeen pyörittely on kuitenkin sujunut mallikkaasti.

[7] ”auringonkukkapelto tampere”

Näiden kuvien jälkeen sain valtavan viestitulvan koskien tuon auringonkukkapellon sijaintia. Toivottavasti osasin neuvoa kaikki kyselleet oikeaan paikkaan, itsehän etsimme peltoa tovin ennen kuin osuimme oikean pellon reunalle. Upea pelto oli kyllä etsimisen arvoinen.

[8] ”body shop joulukalenteri”

Pakkohan niitä oli heti käydä ihastelemassa! On käsittämätön ajatus, että joulukalenterit tulevat jo nyt myyntiin, mutta toisaalta, ensi kuun jälkeen on jo marraskuu.. The Body Shopin joulukalenteri oli ainakin viime jouluna joulukalentereiden kuningatar, joten tänäkin vuonna sellaista on päästävä availemaan.

[9] ”ruusunmarjat ohje”

Pihassamme kasvaa valtavia ruusupensaita, jotka ovat tällä hetkellä punaisenaan ruusunmarjoista. Tuntuu kurjalta, että marjat jäävät käyttämättä. Tarkoituksenani olisikin taikoa niistä vielä jotain – olisiko teillä vinkkejä? Googlettelujeni pohjalta en törmännyt lähinnä kuin hilloresepteihin.

[10] ”pohje venytys”

Kun sohvaperuna alkaa yhtäkkiä treenata kuin pieni orava, sitä löytää kropastaan lihaksia ja muuta mukavaa, joiden olemassaolosta sinulla ei ollut hajuakaan. Tiesin toki omistavani pohkeet, mutta en tiennyt, että ne voisivat tulla korisinspiraation iskettyä ihan-näin-kipeiksi.

Sun vuoro kertoa, mitä viimeksi googletit!


Posted in lifestyle and tagged by CURIOUSNOORA.