KOSMETIIKKAHAMSTERIN MAALISKUUN MAINIOT

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

| POSTAUKSESSA ESITELLYT TUOTTEET SAATU. |

Puhuttaisiinko hetki kosmetiikasta ja kurkistettaisiin, mitä uusia tuotteita on tullut osaksi päivittäisiä meikkihetkiäni? Olen huomannut, että tästä jatkuvasta kotona olemisesta huolimatta arkimeikin tekemisestä on tullut niin rutiinia, että sudin kevyen meikin kasvoilleni aamuisin myös silloin, kun edessä on kotipäivä. Kasvojen pesu, rasvaus ja kevyen meikin teko ikään kuin herättää uuteen päivään samalla aamun ensimmäistä kahvikupillista hörppiessä, ja koenkin sen äärimmäisen näppäräksi keinoksi ottaa uudelle päivälle tehokas startti myös töitä kotoa käsin paiskittaessa. Maaliskuussa meikkipussiini ja ahkerasti käyttämieni ihonhoitotuotteiden joukkoon tiensä löysi niin monen monta timanttia, että niistä on välittömästi vinkattava myös teille.

Aloitetaan vaikkapa tuosta essencen kevätuutuuksien joukkoon kuuluvasta fruit kiss caring-huulivoiteesta, joita on saatavilla useammassa eri sävyssä. Kyseessä on äärimmäisen hyvin kosteuttava parin euron huulivoide, joka kaiken kukkuraksi luo huulille myös ihastuttavan, kestävän sävyn. Sävyttävissä huulivoiteissa on monesti ongelmia värin kestävyyden kanssa, mutta näistä löytyy sekä pigmenttiä että ominaisuuksia, jotka pitävät keväthuulet suudeltavan hyvinvoivina. I loooove this! essencen uutuuksien joukosta löytyi myös toinen tuote, jota aion jatkossakin hankkia meikkipussiini, 24ever ink liner on nimittäin niin huiman hyvä rajaustussi, että toivon tämän uutukaisen olevan osa pysyvää essencen valikoimaa. Witch Side-luomiväripaletista (kaunein ikinä!) kirjoittelinkin jo jokin aika sitten oman postauksensa, joten kevään upeimpaan palettiin voit käydä tutustumassa täällä. essenceen voi kyllä aina luottaa – uutuuksien joukosta löytyy aina uusia luottotuotteita!

Tein naistenpäivän aikaan yhteistyön Physicians Formulan kanssa, joka on ollut luottobrändini jo pitkään. Tuon kampanjan aikana ihastutin myös siskoni merkin tuotteisiin, ja haluankin maaliskuun mainioissa nostaa esiin jälleen myös pari omaa suosikkiani heiltä; mikäli mietit uuden ripsivärin hankkimista, suosittelen kirjaamaan ostoslistalle Lash Mixologist Mascaran. Ripsivärissä on kaksi eri harjaspäätä, toinen luomaan ripsille pituutta, toinen tuuheutta, ja harvoin olen törmännyt näin hyvin kestävään ripsariin. Se ei varise ja poistaminen vaatiikin hyvät puhdistustuotteet. Samaisen brändin, jo kenties jopa legendaarisen kovaan maineeseen noussut Butter Bronzer, ansaitsee sekin vielä noston ihmisten tietoisuuteen; jos vielä metsästät sitä oikeaa aurinkopuuteria, tämä se on. Puuteririntamalta omat kehunsa ansaitsee myös Isadoran kevätuutuus, Velvet Touch Sheer Cover Compact Powder. Tuote tuli tutuksi kansainvälisen meikkitaiteilijan tehtyä kasvoilleni lookin catwalkeilta ja siitä asti tämä puuteri onkin ollut päivittäisessä käytössä.

Puhdistustuotteista puheen ollen, Neutrogenan uusi, kurkumaa sisältävä Clear & Soothe Micellar Jelly Make-Up Remover on testissä osoittautunut aivan äärimmäisen tehokkaaksi ja lempeäksi tuotteeksi herkälle iholleni. Keltainen purnukka ilostuttaa iltapesuja, eikä vedenkestävääkään meikkiä joudu hankaamaan lujasti kasvoilta. Iho säilyttää kosteutensa ja kasvot tuntuvat pesun jälkeen extraraikkailta. Nostetaanpa esiin vielä yksi aarre, joka on osoittautunut oivaksi apuvälineeksi taistelussa kuivaa ihoa vastaan; Skincityn oman tuotesarjan Vitamin C Supple Body Oil levittyy tasaisesti, ei jätä ihoa rasvaiseksi, imeytyy nopeasti ja rauhoittaa ihoa. Erinomainen vaihtoehto vartalovoiteille, jos haluaa kosteuttaa ihoa esimerkiksi aamuisin ennen pukeutumista eikä aikaa voiteen imeytymisen odottelemiselle ole.

Löytyikö uusien suosikkieni joukosta tuttuja juttuja?


Posted in kauneus and tagged by CURIOUSNOORA.