HUHTIKUUN PARAS SECONDHAND-LÖYTÖ : HAAVEMEKKO UUDENVEROISENA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Hei vaan hei, hurmaava toukokuu! Olen itse ollut valmis jo tovin kääntämään kalenterinlehteä seuraavan kuukauden puolelle; toukokuu on kuukautena aina merkityksellinen meidän perheessä etenkin maajussini töiden puolesta, ja itselläni kesä alkaakin aina siinä vaiheessa, kun Matti palaa kotiin peltotöistä. Vielä hän ei ole traktorinrattiin päässyt, mutta kun tuo aika koittaa, tiedän ajatuksissani kesän olevan jo todella lähellä. Jotenkin tänä keväänä tuo ajatus lähestyvästä kesästä on ollut erityisen lohdullinen. Valon määrä lisääntyy päivä päivältä, aamuisin herää jo lintujen konserttiin, kukkamaasta on ilmestynyt esiin jotakin vihreää.. Ihanaa.

Mutta ennen kuin toukokuu voidaan ottaa virallisesti vastaan, palataan vielä hetkeksi huhtikuun puolelle. Kuluneen kuukauden aikana vaatekaappiini muutti nimittäin pari uutta asukasta. Heidän joukossaan oli jotakin sellaista, josta muutama viikko sitten vasta unelmoin kovasti.

Olen aivan poikkeuksellisen tykästynyt Kaikon kauniisiin vaatteisiin ja kuten joku saattaneekin muistaa, luottovaatteisiini kuuluvat ne Kaikon mustat haalarit, jotka ovat blogissanikin vilahtaneet kymmeniä kertoja. Jokin aika sitten Kaikon valikoimaan saapui kuitenkin 100% luomupuuvillainen mekko, jota en vaan yksinkertaisesti saanut mielestäni. Itse asiassa se taisi päätyä ostoskoriinikin jo muutaman kerran, mutta en koskaan saanut päätettyä, valitsisinko Wind Button Dressin mustana vai kauniina kermanvalkoisena lehtikuvioiden kera.

Kohtalo päätti puolestani. Selasin ajankulukseni Zadaan valikoimaa ja näpyttelin suuremmitta odotuksitta Kaikon nimen hakukenttään. Ja siinä se oli. Unelmamekkoni, normaalia huomattavasti edullisemmin. Kauaa ei tarvinnut tätä päätöstä pohtia. Haaveiden mekko ostoskoriin ja kassalle. Olen jotenkin niin kovin mielissäni siitä, että Zadaasta löytyi juuri tämä vaalea versio mekosta. Mustaa on kaapissa aivan liikaa ja rankan kevään jälkeen tuntuu ihanalta pukea juuri tämä mekko ylleni ja antaa sen helmojen hulmuta kesätuulessa. Tosin, en jaksanut odottaa kesään asti. Mekko on ollut ylläni jo monesti farkkujen kaverina.

Tällä viikolla jatketaan myöhemminkin vielä secondhand-juttujen parissa. Kirppistelijät, pysykäähän siis linjoilla!


Posted in muoti and tagged by CURIOUSNOORA.