MODERNI MUUSA PUNAISELLA MATOLLA

Kävelin eilen elämäni ensimmäistä kertaa punaista mattoa pitkin. Kävimme Iinan kanssa Helsingin Tennispalatsissa katsomassa kutsuvierasnäytöksessä kuinka Patsy ja Edina laittoivat tuulemaan valkokankaalla. Tapahtumaan asteltiin punaista mattoa pitkin toimittajien piirittäessä kuvausseinän luona kuuluisia näyttelijöitä ja julkisuudesta tuttuja kasvoja. Me hipsimme Iinan kanssa vähin äänin omille paikoillemme käytyämme nopeasti pyörähtämässä kuvausseinän luona, mutta voi kuinka jännittävää olikaan tepastella suuren maailman tyyliin näytökseen, jalkojen alla polttelevaa punaista mattoa pitkin.

Estée Lauder selvästi aavisti etukäteen, että edessäni on näin ainutlaatuinen tapahtuma, sillä postimies toi luokseni alkuviikosta Modernin Muusan. Modern Muse Le Rouge Gloss-tuoksun myötä Estée Lauder halusi toivottaa minulle kaunista syksyä. On sanomattakin selvää, että tämä tuoksu oli kuin tehty punaiselle matolle, toimiihan sen kasvona jopa punaisten mattojen konkari Kendall Jenner.

Rohkea ja naisellinen tuoksu sopii punaisen mattojen lisäksi täydellisesti myös ihan tällaisen tavallisen naisen syksyyn. Syksyn tullen vaihdan monesti kesätuoksut hieman tummempiin ja pehmeämpiin sävyihin, ja Modern Muse Le Rouge Gloss on juuri sellainen. Tarpeeksi voimakas hurmatakseen, mutta sopivan hedelmäinen myös arkeen. Pullon muotoilu on myös äärimmäisen kaunis, siksipä tuoksu löysikin paikkansa kylpyhuoneen avohyllyltä.

Uuden tuoksun lisäksi pääsin ulkoiluttamaan uutta ”mekkoani”, jonka hankin Stockmannilta. Kuvissakin näkyvä vaaleanpunainen unelma kuvattiin toki myös asukuviin, jotka esittelen teille myöhemmin. On aina yhtä upeaa löytää rekiltä mekko, jossa roikkuu -80%-lappu.

*Tuoksu blogin kautta saatu.


Posted in and tagged , , by NOORA.