KYMMENEN LUETUINTA : TÄLTÄ NÄYTTI NORPAN ALKUVUOSI

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Vuodesta alkaa olla jo reilusti puolet paketissa, siispä nappasin omaan blogiini Iinalta hauskan postausidean. Iina kokosi yhteen alkuvuoden kymmenen luetuinta postaustaan, ja samaa infoa kävin minäkin kaivelemassa esiin omasta analytiikastani. Tulokset saattoivat jopa hieman yllättää, mutta koonti kertoo mielestäni hyvin siitä, mitä olen aavistellutkin. Blogini on toisinaan melkoinen sekametelisoppa, jossa seikkailee muoti, mansemeininki ja muu elämä sulassa sovussa ja saan monesti teiltäkin palautetta, että tarvetta tarkempaan aiherajaamiseen ei ole. Blogi kertoo minun elämästäni ja näyttää siltä myös sisältönsä puolesta. Otan kuitenkin mielelläni vastaan postausvinkkejä tai toiveita blogin sisällön suhteen – sana on siis vapaa kommenttiboksin puolella!

Mutta joko sinä olet kahlannut läpi nämä kymmenen alkuvuoden suosituinta postausta?

[1] KAHVILA KESKELLÄ TAMPERETTA

Alkuvuoden luetuimman postauksen paikan nappaa aamuhetkemme Pyynikintorin Lihasta & Kahvista, Pyynikintorin kupeeseen avautuneesta hurmaavasta kahvilasta, jonka penkeissä istuessasi tunnet olevasi makumatkalla Euroopassa. Palvelu on ensiluokkaista, menun herkut toinen toistaan suussasulavampia ja muutaman kuukauden aikana tästä paikasta onkin tullut yksi omista Tampere-suosikeistani. Ei siis ihmekään, että myös te olette googletelleet tarkempia infoja kahvilasta ja päätyneet blogiini – vinkiksi kuitenkin, kahvilan ihanuuden tajuaa parhaiten paikan päällä käymällä!

[2] KUN KESÄN KAUNEIN HAALARI LÖYTYI TOKMANNILTA

Blogissani on ollut esimerkiksi viime vuoteen verrattuna huomattavasti paljon enemmän asupostauksia ja juuri siihen suuntaan haluan blogiani viedäkin. Blogini alkoi yhdeksän vuotta sitten hyvin asukuvapainotteisena, ja edelleen koen ne tärkeäksi osaksi blogiani. Tämä Tokmannilta saamani Nordic Tricot by Ivana Helsinki-haalari ihastutti myös teitä vähintään yhtä kovasti kuin minua ja nämä Hiedanrannasta otetut kuvat ovat yhdet kaikkien aikojen asukuvasuosikeistani. Nyt lämpimät säät kehiin, että saan haalarini ahkeraan käyttöön!

[3] KUN MUUMIMUKIFANITUS MUUTTI SUUNTAA

Muumimukifanitukseni otti harppauksen uuteen suuntaan, kun tajusin kuinka ihastuttavia emalimukeja Muurlalta löytyykään muumikuvituksilla. Nämä Makia-kokoelman mukit hankin välittömästi kaappiini, ja syystä tai toisesta jätin hankkimatta uudet Arabian animaatiokuvituksilla varustetut mukit kokonaan. Innostus ei toki ole laantunut, mutta vaihtelu virkistää ja näistä emalimukeista kahvi maistuu omalla terassilla extrahyvältä – eikä tarvitse sumppia hörppiessään varoa, että hajottaisi keräilyharvinaisuuden!

[4] NIISTÄ SUURISTA UUTISISTA

Okei, myönnetään. Tämä taitaa olla alkuvuoden ainoa klikkiotsikko, mutta olin itse niin fiiliksissä näistä uutisista, että halusin pitää myös teille jännitystä mahdollisimman pitkään yllä. Kysehän oli siis tietysti asuntokauppauutisista ja tuon kuvaushetken muistan ikuisesti. Laseissa on pommacia ja onnellisuudesta punaiseva helottavat posket oli rajattava kuvasta pois, mutta kaiken kaikkiaan ja syystäkin, tämä on yksi vuoden lempipostauksistani. Tämä postaus oikeastaan aloitti kovasti toivottujen kotipostausten sarjan!

[5] PÄIVÄ IVANA HELSINGIN VIERAANA W/ KAROLIINA

Vietimme Karoliinan kanssa kaveripäivää Helsingissä ja voi sentään, millaiset puitteet päivällämme olikaan! Pääsimme tutustumaan Ivana Helsinki Houseen ja As Oy Hattaraan, jonne Paola Suhonen on sisustanut yhden huoneiston markkinointitarkoituksiin ja päivämme kruunasi hetki, kun saimme valita unelmien vaaterekiltä haluamamme mekot kotiinviemisiksi. Tämä mekko on todellinen vaatekaappini helmi!

[6] VIISI FAKTAA UUDESTA KODISTA

Ennen kuin muuttolaatikot oli edes pakattu, jaoin teille muutaman sneak peekin uudesta kodistamme. Edelleen nuo faktat toki pitävät paikkansa, mutta luonnoksissa on jo lukuisia ja lukuisia kotipostauksia, jotka avaavat teille lisää ovea uuteen rivaripätkäämme. Ihanaa vaihtelua välillä bloginkin puolelle, sillä edellisestä asunnostamme en juurikaan enää sisustusinspiraation ollessa täysin nollassa viitsinyt edes kotipostauksia tehdä. Odottakaahan vaan, pian niitä alkaa ropista!

[7] TEIPPIPIDENNYSTEN POISTO KOTONA – NORPPA VINKKAA!

Kymmenen luetuimman postauksen joukkoon kipusi myös hieman historianhavinaa, sillä vuonna 2014 kirjoittamani teippipidennysten poistamiseen liittyvä postaus keikkuu luetuimpien listoilla vuodesta toiseen. Edelleen postauksesta löytyy varsin päteviä vinkkejä, mutta muistattehan, että teippipidennykset ovat varmasti muuttuneet vuosien varrella, ja kannattaakin aina konsultoida pidennysasioiden suhteen ammattilaisia. 

[8] SECONDHAND-LÖYTÖ, JOTA EN KOSKAAN USKONUT LÖYTÄVÄNI

Tämä secondhand-löytö hymyilyttää edelleen joka kerta, kun näen sen vaatekaapissani roikkumassa. Joskus kannattaa malttaa kaupoissa mielensä, ei tiedä, vaikka unelmiesi paita löytyisikin yhtäkkiä uudenveroisena kirpputorisovelluksen henkarissa. En ole varmaankaan ikinä ennen klikannut ostoskoriini niin nopeasti mitään tuotetta kuin tuolloin!

[9] KULTAISELLA UNIKKONIITYLLÄ

Hih, kirppislöytöni ihastutti selvästi teitäkin, sillä asupostaus, jossa samainen kultakutrin unelmapusero oli päälläni, kiilasi myös luetuimpien joukkoon.

[10] KIHLAJAISKUVA VUOSIMALLIA -19

Tuntuu, että tämän kuvan ottamisesta on aikaa jo pieni ikuisuus, vaikka todellisuudessa se otettiin vasta pari viikkoa sitten. Havahduimme pakkausrumban keskellä siihen, että vietämme neljättä kihlapäiväämme ja päätimme jättää hetkeksi hommat odottamaan ja lähdimme romanttiselle lounaalle Ratinan Kauppakeskuksen Kung Food Pandaan. Kihlapäivä, jota en unohda ikinä! Ja Olympukseni wifi-ominaisuus toimi erinomaisena potrettikuvaajana.

Sellainen setti alkuvuoteen, jännityksellä odotan millaisia postauksia loppuvuosi vielä tuokaan tullessaan!


Posted in lifestyle and tagged , by CURIOUSNOORA.