20 X EN OLE KOSKAAN – OLETKO SINÄ?

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Kävin vastavuoroisesti nappaamassa haasteen itselleni Caritan blogista samalla, kun lueskelin hänen loistavat vastauksensa omaan kesähaasteeseeni. Jotenkin kaipaan aikaa, kun blogihaasteita heiteltiin puolin ja toisin bloggaajien keskuudessa –  näitä saisi olla mielestäni enemmänkin liikenteessä!

Parhaassa tapauksessa te lukijatkin opitte meistä jotakin aivan uutta, nyt esimerkiksi kuulette mitä kahtakymmentä asiaa en ole koskaan tehnyt. Oletko sinä?

(1) Edes maistanut tupakkaa. Olen tästä asiasta jopa hitusen ylpeä. Olen onnistunut välttelemään sudenkuoppia ja jos totta puhutaan, houkutus maistaa ällöttävää käärylettä ei koskaan ole ollut suuri.

(2) Asunut kämppiksen kanssa. Muutin kotikotoa asumaan yksikseni, ja kolmisen vuotta yksin asuttuani, matkaan olikin jo löytynyt Matti, jonka kanssa lyötiin nopeasti hynttyyt yhteen.

(3) Matkustanut Aasiaan. Eurooppaa on tullut suhattua ristiin rastiin ja Amerikassa vietin unohtumattoman joulun. Aasian suuntaan en ole kuitenkaan koskaan reissannut, vaikka varmasti upeita ja ainutlaatuisia kohteita sieltäkin löytyisi.

(4) Hypännyt benji-hyppyä. Matti kylläkin on, ja hän muistaa muistuttaa minua asiasta joka kerta, kun joku nosturista loikkaa. Terveydellisistä syistä minun on jatkossakin jätettävä tällainen loikkiminen väliin. Veikkaan, että taipumukseni asentohuimaukselle ei pitäisi siitä.

(5) Käyttänyt muuta älypuhelinta kuin iPhonea. Enkä aiokaan.

(6) Asunut muualla kuin Tampereella. Tämän te saatoittekin jo tietää, mutta tämä paljasjalkainen tamperelainen ei tosiaan ole koskaan muuttokuormaansa Tampereen rajojen ulkopuolelle roudannut.

(7) Lypsänyt lehmää. Joo, tämä oli aika random, mutta asia tuli mieleeni  Maajussille morsianta katsellessani ja samalla postausta kirjoitellessani.

(8) Lukenut kirjaa ruotsiksi. Ruotsinkielentaitoni on ollut vielä jokunen vuosi sitten kiitettävällä tasolla, mutta siitä huolimatta en ole koskaan uskaltanut tarttua vaikkapa ruotsinkieliseen pokkariin. Hölmöä, tämä kohta täytyy pian korjata!


KENGÄT PALMROTH ORIGINAL /*saatu   TEKONAHKATAKKI ZARA
T-PAITA ZARA   FARKUT H&M   PANTA GLITTER


(9) Ajanut sähköpotkulaudalla. Mutta mieli on tehnyt monen monta kertaa varsinkin nyt, kun menopelejä on Tampereen keskusta pullollaan. Mutta itsesuojeluvaistoa minulla on sen verran, että ilman kypärää en lähtisi sille testiajolle.

(10) Maistanut etanoita. Enkä taida kyllä ikinä maistaakaan. Olen normaalisti kaikkiruokainen, mutta..

(11) Käynyt yksin elokuvissa. Tuntuisi hassulta istahtaa elokuvateatterinpenkkiin ilman tuttua vieruskaveria. Mutta tätä täytynee joskus kokeilla – voisi olla jopa ihan hauskaakin mussuttaa irtokarkkipussin sisältöä ilman, että kaveri tunkee sinne kouransa!

(12) Ottanut tatuointia. Asia on pyörinyt toki mielessäni, mutta tiedän olevani niin tarkka kaikessa kuvitukseen ja väreihin liittyvissä asioissa, että jos tatuoinnissa olisi yksikään ”virhe”, se häiritsisi minua loppuelämäni ajan.

(13) Katsonut Game of Thronesia. En sekuntiakaan.

(14) Luntannut kokeissa. En koskaan, omatuntoni olisi kolkuttanut niin pahasti, että tuolle tielle en lähtenyt. Siksi luinkin tunnollisesti kokeesta toiseen ja hyvä koulumenestykseni johtuikin varmasti osittain järjettömän kovasta lukuinnosta ja periksiantamattomasta kilpailuhengestä. Tosin kilpailin itseäni vastaan.

(15) Ollut rantalomalla. En kykenisi siihen, että makaan viikon altaan reunalla tekemättä mitään. Tulisin lomaltani takaisin niin kiukkuisena, että parempi pysytellä kaupunkilomissa.

(16) Tilannut mitään Ebaystä. Tämän todistanee se, että jouduin etsimään sen oikean kirjoitusasun netistä ja se ilmeisesti onkin siis eBay.

(17) Neulonut kokonaista lapasta. Tosin monia lapasia ilman peukaloa.

(18) Tankannut autoa. Tosin en itse edes aja autoa, joten tämä on melko ymmärrettävä fakta.

(19) Testannut ripsienpidennyksiä. Mutta olisin kovasti halunnut! Silmäni ovat vaan niin herkät reagoimaan jopa eri ripsivärille, että olen kokenut parhaaksi jättää tämän homman toisille.

(20) Voittanut urheilulajista mitalia. Vai lasketaanko naistensarjan mestaruus leirintäalueen rannnaltaongintakisoista?

Löytyikö joukosta kohtia, joihin voisit vastata ”en minäkään”?


Posted in muoti and tagged by CURIOUSNOORA.