MAANANTAIVAUVAHYMYJÄ

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Nyt, kun olen päässyt seuraamaan oi niin ihanan läheltä pienen ihmistaimen kasvua, olen vasta oikeasti ymmärtänyt sen, kuinka nopeasti se pieni sairaalasta kotiin tuotu käärö kasvaakaan omaksi persoonakseen. Viikossa voi vauvavuoden aikana tapahtua paljon, saati kuukaudessa tai kahdessa. Näissä syyskuisissa kuvissa hymyillyt puolivuotias on jo konttaava ja seisomaan nouseva kahdeksankuukautinen, joka väläyttää hurmaavaa hammashymyään ja nostaa kädet ilmaan onnistumisen merkiksi, kun saa palikoista rakennetun tornin kaatumaan.

Pieni kulta, lupaan hääriä jatkossakin ympärilläsi kamerani kanssa. Joskus ehkä vähän liikaakin. Sanothan, jos tädin kameran linssi alkaa ärsyttää?

Otimme viikonloppuna tästä coolista kolmikosta kuvia, kun siskontyttö ja siskonpojat ikuistettiin kaverikuviin. Tämä jengi on erottamaton ja koirapojat ovat ottaneet pikkusiskon hellästi joukkoonsa. Juuri siksi vauvan yllä oleva, Kivatilta kuvauksia varten saatu haalari, onkin kuin tehty näihin kuviin. Villahaalari kantaa nimeä Friends, ja voi kuinka lämmin toveruus näiden kolmen keskelle onkaan muodostumassa. Mutta myönnetään, että tädillä oli hieman hiki otsalla, kun yritin saada kaikki kolme samaan aikaan kuvaan. Vanha herra Igor olisi mielellään poseerannut vaikka yksinään, mutta Uljas koki sohvalla loikoilemisen mukavammaksi puuhaksi.

Tarkoituksenani oli piristää instafeediäni muutamalla kotialbumin aarteella, mutta maanantaihymyjä ei ole koskaan maailmassa liikaa. Samalla on vielä huikattava, että pistäkäähän kaikki tädit, sedät, enot ja kummit Kivatin nimi mieleen joululahjoja miettiessänne – tamperelaisen brändin haalari on valmistettu Suomessa ja se on 100% villaa (resorit luomupuuvillaa)! Friendsiä on saatavilla kolmessa eri värissä koosta 80 cm lähtien, mutta valikoimasta löytyy paljon muutakin ihanaa. Itse suosin käytännöllisiä lahjoja pikkuisten pakettien sisältöä miettiessäni ja lämpöinen villahaalari jos mikä on käytännöllinen, laadukas ja ihana lahja. Kivatin nimeen vannon itsekin; nämä asusteet ovat jälleen talven tullen kovasssa käytössä!

Hymyjä iltaasi! <3


Posted in lifestyle and tagged by CURIOUSNOORA.